Täytyy kuitenkin myöntää, että parina viimeisenä päivänä reissujalkaa alkoi selvästi vähän painaa. Oltiin viipotettu menemään koko saari ympäri ja nähty ihan mielettömiä paikkoja ja oltu yleensä menossa aamusta iltaan. Tahtia jaksoi vähän yli viikon, mutta viimeisinä parina iltana tultiin hotellille köllimään ja rauhoittamaan hieman aikaisemmin kuin yleensä ja viimeisenä ajopäivänä pysähdeltiin huomattavasti harvemmin kuin ensimmäisinä päivinä, jolloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Upeista nummimaisemista oli ehtinyt tulla 10 päivässä normi, eikä ihan jokaista tiellä hyppivää lammastakaan jaksanut enää kuvata. Teinkin näistä tuntemuksista päätelmän, että suunnilleen viikon jaksan viipottaa menemään täysillä, mutta sitä pidemmillä reissuilla kannattaa olla myös niitä välipäiviä, jolloin vaan nautitaan olosta.
Olen muutenkin miettinyt itseäni matkaajana. Ollaan matkustettu Mikon kanssa melko tiiviiseen tahtiin nyt yli 4,5 vuotta, mutta pitkillä reissuilla ei olla vielä käyty. Itse asiassa meidän matkat on keskimäärin melko lyhkäisiä, 4-5 päivän kaupunkilomia. Haaveissa on kyllä tehdä joskus vähän pidempikin reissu, vaikka edes sellainen 3-4 viikon kaukomatka. Pidemmälle reissulle lähtiessä kannattaa tuntea itsensä matkaajana ja suunnitella matka sen mukaan. Olen nimittäin useaan kertaan vähän kateellisena lueskellut matkablogeja jopa vuoden pituisista maailmanympärimatkoista. Ajatuksena ja unelmana kuulostaa ihanalta, mutta oikeasti en edes tiedä, olisiko musta sellaiseen. Olisi jotenkin kauhea havahtua siellä unelmamatkalla tuollaiseen reissuväsymykseen ja siihen, ettei jokainen uusi paikka enää herätä sitä intoa, minkä takia ylipäänsä haluan matkustaa.
Onko joku muukin kokenut reissuväsymystä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti