torstai 31. heinäkuuta 2014

Euroopan viimeinen salaisuus: Albania


Yksi Montenegron matkan kohokohtia oli ehdottomasti päiväretki Albaniaan. Apollomatkojen retki rokotti lompakkoa 57 euroa per nassu ja sisälsi kuljetukset, oppaan, museokäynnin sekä lounaan. Päivä oli ehdottomasti hintansa arvoinen, etenkin kun oppaamme oli todella hyvä ja selkeästi piti työstään. Allekirjoittanutta ilahdutti erityisesti se, että retki vedettiin kahdella kielellä. Suomeksi ja (suomen)ruotsiksi. Oli hauska huomata, miten ymmärsin käytännössä kaiken, mitä opas puhui suomenruotsilla. Veikkaan, että ymmärrys ei olisi ollut ihan yhtä täydellistä, jos puhuja olisi ollut natiiviruotsalainen. Mutta hyvä näin, suomenruotsia sitä tulee varmaan tulevaisuudessa enemmän kuulemaankin.

7:30 bussi tuli hakemaan meitä ja lähdimme ajamaan kohti Montenegron ja Albanian rajaa. Parin tunnin matka meni nopeasti vuoristomaisemia katsellen ja oppaan juttuja kuunnellessa. Albaniaa on kuulemma matkailulehdissä kutsuttu "Euroopan viimeiseksi salaisuudeksi". Maassa oli kommmunistihallinto 1944-1992 ja maan rajat oli suljettu lähes 50 vuoden ajan. Tämän takia esimerkiksi Montenegron ja Albanian rajalle vievä tie oli todella pieni ja melko huonokuntoinen: sitä ei oltu tarvittu todella pitkään aikaan. Oppaamme kuitenkin arveli, että 10 vuoden kuluessa Albaniasta on tullut samanlainen turistien suosikki kuin esimerkiksi Kroatiasta. Turismin kasvu on jo tähän mennessä ollut nopeaa: Wikipedian mukaan vuonna 2005 Albaniassa kävi noin 500 000 turistia, kun vastaava luku vuonna 2012 oli jo 4,2 miljoonaa. Äkkiä siis tsekkaamaan Albania!

 



Rajalta päästiin melko nopeasti eteenpäin. Apollomatkoilla oli paikallisopas mukana, joka hoiti rajamuodollisuudet sillä aikaa kun turrelauma ryysti virvokkeita. Rajan toisella puolella heitettiin high fivet Mikon kanssa: täällä ollaan, taas yhdessä uudessa ja ihmeellisessä maassa! Rajalta puksuteltiin vielä parikymmentä minuuttia ja ensimmäinen stoppi oli Rozafan linnoitus. Opas kertoi meille tarinoita Albanian historiasta alkaen ihan ajalta ennen ajanlaskun alkua ja tuolla linnoituksella oli iso merkitys Albanian puolustuksessa esimerkiksi Ottomaanien aikaan.

Mielenkiintoisen historian lisäksi linnoitukselta oli myös aika muikeat maisemat läheiseen Shkodran kaupunkiin sekä järvelle. Shkodran kaupunki on Albanian neljänneksi suurin ja Wikitravel kutsuu sitä Albanialaisen kulttuurin pääkaupungiksi.



Opas pisti Mikon tutkimaan tunneleita

Rozafan linnoitukselta matka jahtui kohti Shkodran kaupunkia. Siitä lisää seuraavaksi.

PS: Jee, meillä on tuuletin!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mökkeilyä

Huggsy väsähti helteeseen
Reissut on nyt ainakin vähäksi aikaa reissattu, mutta täytyy sanoa, ettei tämä kotimaakaan ole yhtään hullumpi! Helteille ei näy loppua, vaikka öisin hikoillessa sitä vähän jo toivookin. Marraskuun pimeydessä kelpaa sitten muistella näitä päiviä. ;) Kerrostalokaksiossa on tosiaan melko lämpimät oltavat, joten viikonloppuna päätettiin paeta kaupunkia mökille. Onni on vanhempien mökki vain tunnin ajomatkan päässä!

Jos mulle tulisi ulkomaalaisia vieraita käymään, haluaisin ehdottomasti viedä heidät Helsingin lisäksi käymään meidän mökillä. Vaikka mökkiä ympäröi järven sijaan merimaisema, on se silti jotain niin suomalaista. Puusaunasta naku-uinnille mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ja se hiljaisuus! Kaupungissa on tottunut ainaiseen taustameluun, jota ei nykyään edes enää huomaa. Kunnes pääsee landelle! Tai vanhempien luokse Vantaalle, heh heh.. Hiljaisuuden rikkoi vain kimeät kiljaisut, kun allekirjoittanut viimeinkin heitti talviturkkinsa. Vähän myöhässä ehkä joo, mutta olivatpahan ainakin superhelteet lämmittäneet veden juuri sopivaksi.
 

Veljenpojan AngryBirds-uima-allas oli paras juttu ever!


Meidän pari päivää mökillä kului äidin herkkuruokia syöden, saunoen, Nemoa hellien, laiturilla koko päivän lööbaillen ja lukien. Aina välillä käytiin viilentymässä meressä. Mikko kalasteli ja mä luin meille ääneen Harry Potteria. Välillä luin koulukirjaakin, Mikon mieliksi sitäkin ääneen. Nyt sekin tietää jotain sosiaalipsykologian moniprosessi teorioista. Hyttysenpistoja saatiin molemmat noin pari tsiljoonaa. Ei oo kyllä mitään ärsyttävämpää kuin hyttysen ininä kun yrittää nukahtaa! Antaa syödä vaan, kyllä mä jaksan seuraavana päivänä raapia, mutta se ääni..! No joo, kaipa niitä tän meidän lyhyen kesän kestää.

Viikonlopun viettäminen Nemon kanssa oli parasta ikinä. Ressukalla oli yhtenä päivänä tosi kuuma turkkinsa alla ja yritettiin aina välillä viilentää sitä. Hetken se oli mun kanssa lastenaltaassa, mutta ei se siitä oikein innostunut. Koirakuume vaivaa rajuna! Muuttaessani pois kotoa muistan ajatelleeni, että vaikka Nemo on niin ihana, niin en kyllä omaa koiraa hanki vuosiin tai vuosikymmeniin. Nyt kun koiratonta arkea on takana kolme vuotta, niin aamuheräämiset ja lenkit räntäsateessa ovat unohtuneet aika tehokkaasti. Oivoi. No, ei tässä olla koiraa hankkimassa, täytyy vaan käydä moikkaamassa Nemoa useammin.



Maailman kaunein otus!




Hassua, miten varhaisteininä kirosi tuota mökkiä, kun siellä piti viettää kaikki kesät, vaikka teini-Nasu olisi halunnut jäädä kaupunkiin. Silloin äiti sanoi, että tulee vielä aika, kun pyydän, että saadaanko mennä mökille kavereiden kanssa. Ja tulihan se. Koska äiti on aina oikeassa. Elokuun lopulle on sovittuna tyttöjen mökkireissu - ai että tätä pitkää kuumaa kesää! Pliis elokuu, ole sinäkin lämmin. 20 - 25 astetta riittää. Ei superhelteitä. Kiitos.

Eilen tultiin Porvoon kautta takaisin kaupunkiin. Porvoossa käytiin vain syömässä, mutta pitäisi kyllä käydä siellä joskus päiväreissulla. Edellinen kunnon Porvoon reissu taitaa olla ala-asteen luokkaretki. Tekee muuten ihan hyvää Helsingissä keskustan lähellä asuvalle käydä välillä muuallakin kuin siellä Stadissa. Oltiin nimittäin aivan huuli pyöreänä, kun ei meinattu aluksi löytää ruokapaikkaa. Suurin osa rafloista oli sulkenut kolmelta tai neljältä tiistaipäivänä! Onneksi löydettiin kuitenkin oikein hyvä paikka ja saatiin navat täyteen piffillä ja jälkkäriletuilla. Se paikka meni vasta viideltä kiinni. ;) Eiköhän Porvoostakin löydy paljon hyviä paikkoja arkenakin - 24h Alepaan ja ravintoloiden rivistöihin tottuneena oltiin aluksi vaan vähän ihmeissämme. Nopeasti tähän palvelujen saatavuuteen on tottunut, en nimittäin itsekään ole mikään Stadin kasvatti. 

Kaunis Porvoo

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Montenegro: Budvan vanhakaupunki


Jokaisesta kaupungista pitäisi löytyä vanhakaupunki. Vanhatkaupungit ovat yleensä jokaisen kaupungin kauneimpia paikkoja, eikä Budvan vanhakaupunki tehnyt tässä poikkeusta. Jos suunnittelee matkaa Budvaan, niin ehdottomasti kannattaa hankkia majoitus jostain vanhankaupungin lähettyviltä. Me ainakin haluttiin käydä lähes joka ilta fiilistelemässä muurien sisälle rakennettua pikkuista kylää.

Yksi parhaista asioista tällaisissa paikoissa on autottomuus. Ei melua, ei pakokaasua, ei pelkoa auton alle jäämisestä. Pienet kujat olivat älyttömän söpöjä, jotkut niistä olivat niin pieniä, että vain kaksi ihmistä mahtui kävelemään rinnakkain. Kaupungissa oli rento tunnelma ja turrejen lisäksi kaduilla näkyi paljon paikallisia. Pyykkejä kuivattiin etelän tyyliin asuntojen ulkopuolella ja putiikkien omistajat juttelivat keskenään kaduilla. Putiikkeja löytyy reippaasti: matkamuistoja, koriste-esineitä, tekstiileitä, alkoholia, vaatteita ja kenkiä. Yksi koju myi vanhoja seteleitä. Vaatteet olivat halpoja, mutta harvassa putiikissa oli sovitusmahdollisuuksia. Me ei paljoa jaksettu kaupoissa kierrellä, eikä ostettu mitään.





Ristiinrastiin menevien kujien lisäksi vanhassakaupungissa oli pieniä ja vähän isompia aukioita, joilla oli ravintoloita sekä baareja. Hinnoissakaan ei ollut tavallista vanhankaupungin lisää: 3,80 euroa kahdesta lasista valkoviiniä tuntui ihan kohtuulliselta! Todella monissa paikoissa oli elävää musiikkia aina iltaisin. Oli niin siistiä istua ulkoilmabaarissa pehmeillä sohvilla kullan kainalossa kumoamassa pari lasia viiniä. Kynttilöitä pöydillä, tähtitaivas yläpuolella ja kaunisäänisen laulajan sovitukset Rihannan ja Alicia Keysin biiseistä taustalla. Nää on näitä #hyväelämä -hetkiä.





Tällä reissulla huomasin myös palavan rakkauteni puisia ikkunaluukkuja kohtaan. Joka kerta vanhaankaupunkiin mennessä piti saada uudet kuvat kaikista samoista ikkunaluukuista. Ne on vaan niin söpöjä! Kysyin jo Mikolta, että mitenkäs me saataisiin omaan kämppään sitten joskus samanlaiset. Suomessa vaan ikkunat tuppaa yleensä olemaan vähän isompia. Voi myös olla, että kerrostalonaapurit eivät innostuisi, kun julkisivuun ilmestyisi yhdet valtavat puiset ikkunaluukut... Vai innostuisivatko? ;) No, ehkä tyydyn ihastelemaan ikkunaluukkuja tulevilla reissuilla.




Kellä muulla on vähän kuuma asunnossaan? Huomenna ehkä vihdoin luovutetaan ja mennään ostamaan tuuletin! (Ja saletisti helteet loppuu ku seinään)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Stormy day in Montenegro


Omalle lomamatkalleen toivoo aina parhaita mahdollisia säitä. Aina ei onni ja ilmavirtaukset ole kuitenkaan omalla puolella. Kap Verdellä ollessamme tuuli puhalsi viileästi melkein koko viikon, Riikassa satoi pääsiäisenä räntää ja Prahassa oli tuskastuttavan kuuma. Mistään lomaa pilaavista sääilmiöistä ei kuitenkaan ole ollut kyse - lomalla on aina kivaa, kunhan nyt ei ehkä tornadon kanssa satuttaisi samaan paikkaan. Kaupunkilomilla säällä ei ole niin suurta merkitystä kuin rantalomilla, vaikka totta kai hyvä sää on aina kivempi ja kaikki kaupungit parhaimmillaan hyvällä säällä. Suomessakin aina sanotaan monien kaupunkien olevan kivoja kesäkaupunkeja. Tämä on aivan totta, mutta itse ainakin haluan asua kaupungissa, joka on kiva myös ne loput kahdeksan kuukautta vuodesta...



Säihin ei voi vaikuttaa, mutta täytyy kyllä myöntää, että jos rantalomakohteessa sataisi seitsemän päivää putkeen, niin saattaisi omakin optimismi karista aika nopeasti. Onneksi näin ei ole vielä koskaan käynyt. Montenegrossa meillä oli yksi tuulinen ja pilvinen päivä, joka oli oikeastaan aika hieno kokemus, kuten kuvista näkyy. Rannat olivat tyhjillään, tummat pilvet vyöryivät vuorilta (ei kuitenkaan satanut kuin pari tippaa) ja aallot kasvoivat todella isoiksi. Laituri, jolta menimme vielä edellisenä päivänä uimaan, jäi aaltojen alle. Yöllä koko hotellista oli katkennut sähköt. Nössö-Nasu alkoi pelkäämään tätä sähkökatkosta yöllä ja pakotti Mikon tarkistamaan, ettei suihkussa ollut murhaajaa... En vieläkään oikein tiedä, miten selvisin sen viisi kuukautta, jonka asuin yksin.

Seuraavaan aamuun mennessä pilvet olivat kaikonneet ja meri rauhoittunut ja päästiin taas nauttimaan rantalomasta.


Sähkökatkoksista tuli mieleen tarina, jonka Apollomatkojen opas meille kertoi matkallamme Montenegroon. Sähkökatkot ovat tuolla ilmeisesti aika tavallisia ja niitä tulee lähes viikottain. Meidän hotellin yhteydessä oli kasino (ei käyty testaamassa) ja opas kertoi turkkilaisesta miehestä, joka oli kokeilemassa onneaan jollakin kasinon pelikoneista. Juuri sillä hetkellä, kun kone ilmoitti miehen voittaneen pääpotin (10 000 euroa muistaakseni) katkesivat sähköt - ja kun ne tulivat takaisin, oli kone tietenkin nollannut pelin! Mies kuitenkin sai lopulta rahansa selvitettyään asian kasinon kanssa - onneksi. Olisi muuten varmaan jäänyt vähän kaivelemaan.





Nyt nauttimaan auringosta, ennen kuin myrskyt iskevät tännekin! Ihanaa kyllä, miten paljon vihreyttä ja puistoja löytyy meidän pääkaupungista. Meiltä kävelee Sibeliuspuistoon alta minuutin, mikä on näillä helteillä aivan huippua. Eilen oltiin piknikillä (shampanjaa, mansikoita ja pähkinöitä) siellä ja oli kätevää, kun pystyi aina juoksemaan kotiin vessaan.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

#100: Kalastajakylä Montenegrossa


Tässä tulee blogin sadas postaus, tittidii! Vaihdosta palasin tasan seitsemän viikkoa sitten, mutta blogi ei kuollutkaan kotiinpaluuseen. Kirjoittamiseen on jäänyt koukkuun ja vanhojen postauksien selaamisessa on paljon samaa kuin vanhojen päiväkirjojen lukemisessa. Tosin onneksi nämä julkiset höpinät ei tuota ihan yhtä vahvoja myötähäpeän tunteita kuin yläasteiän päiväkirjat... Aina tulee sitä paitsi uusia upeita reissuja, joista kirjoittaa. Ja ehkä reissujutuista on jollekin hyötyäkin - ainakin blogiini on tultu muun muassa hakusanoilla "Prahan matkakertomus" ja "Bulgarian matka". Toisaalta tänne on eksytty myös hakusanalla "avattu nuuskapurkki" - luulen, että tuon pulman kanssa en osannut auttaa.

Sadannessa postauksessa on muutama kuva paikasta, jonka ristin mielessäni kalastajakyläksi. Ei se sellainen oikeasti tainnut olla, heti nurkan takana oli iso hotellikompleksi. Mutta fiilis on tärkein ja tuossa paikassa sitä oli! Lähdettiin kävelemään Sveti Stefanilta takaisin Budvan keskustaan päin vievälle bussipysäkille. Päivä oli pilvinen ja luultavasti siksi turrekollegamme loistivat poissaolollaan ja kylän tunnelma oli rauhallinen.




Kävimme kysymässä kyläkaupasta, missä on kaupunkiin vievä bussipysäkki. Meitä neuvottiin menemään mäkeä ylös. Menimme, mutta pysäkkiä ei näkynyt missään. Jatkoimme kävelyä vielä hetken. Tienvarressa ei ollut minkäänlaista tilaa jalankulkijoille ja tie teki jyrkän mutkan, josta autot tulivat vauhdilla. Päättelimme, että eihän se bussipysäkki tuolla voi olla - tuossahan pääsee vielä hengestään. Lähdimme kävelemään takaisinpäin, kunnes näimme toisten turistinoloisten tyyppien lähtevän reippaasti surmanmutkaa kohti - siellä se pysäkki oli, mutkan takana. Saimme itsemme kiinni hyvin suomalaisesta ajattelusta: eihän pysäkki voi olla täällä, kun ei tässä ole mitään jalkakäytävää ja ja ja... Selviydyimme lopulta hyvin bussiin, tosin eipä paljon huvittaisi pimeällä kulkea tuota tienviertä bussipysäkille.

Mikko kävelemässä surmanmutkaan




Ihanaa ja läkähdyttävää lauantaita!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesäpäivät

Hiki valuu.. tip - tip - tip. Mutta nyt ei saa valittaa, koska talvi tulee kuitenkin aivan liian nopeasti. Kovin usein ei Suomineidon kamaralla koeta tällaisia helleputkia, joten nyt niistä pitäisi nauttia täysillä - ja mitä teen minä? Istun sisällä läppäri sylissä pelkissä pikkuhousuissa iho hiestä nihkeänä. Syy tällaiseen järjettömyyteen löytyy parin viikon päässä häämöttävästä tentistä. Yritin lukea ulkona, mutta ei siitä mitään tullut. Hikipisarat ja aurinkorasva tuhrivat muistiinpanot ja edistyin tunnissa noin puolitoista sivua. Päätin siis tulla sisälle pariksi tunniksi lukemaan tehokkaasti, jonka jälkeen voin palkita itseni Sibeliuspuiston nurmikolla. Mutta mitä sitten tapahtui - avasin Bloggerin. Nojoo, on tuolla välilehdessä yksi tieteellinen artikkelikin, palaan siihen ihan kohta.

Tämä onkin ensimmäinen päivä, kun pakotan itseni lukemaan kunnolla tenttiin. Läpi on päästävä, mutta kesällä tuntuu melkein rikolliselta jäädä sisälle. Dubaista paluun jälkeen olenkin viettänyt ihanan letkeitä kesäpäiviä. Nähnyt kavereita terasseilla, viettänyt viikonlopun kauniissa Turussa seitsemän upean naisen kanssa, leikkinyt koko päivän ulkoleikkejä viisivuotiaan kanssa, käynyt poikaystävän kanssa Tallinnassa ja syönyt mansikoita makoillen ystävän kanssa nurmikolla. Ei yhtään hullumpaa - vielä kun pääsee mökille, niin saldo on aika täydellinen!

Blankon brunssi Turussa, NAM!
Jokaisesta taloudesta pitäisi löytyä suklaafondueruukku
Ihana Tallinna
Sibeliusmonumentti löytyy naapurista
Lempparidrinkki Cosmopolitan
Miten joku voi olla tykkäämättä Turusta??