Runt om i världen: maaliskuuta 2014

Lauantai, vaihtoni puoliväli, oli yksi parhaista päivistä Ruotsissa tähän asti. Lähdettiin kolmen tytön voimin Göteborgin läheiselle Styrsön saarelle, matkaseuralaiseni olivat kotoisin Turkista sekä Itävallasta. Päivä oli huikean aurinkoinen ja lämpöasteet kohosivat auringossa johonkin 17 asti. Keväinen sää ja kaunis saari tekivät meistä hölmön onnellisia ja koko päivän kaikki asiat olivat amazing, beautiful, lovely, awesome, great, wonderful...

Satamaan meni ratikalla noin 30 - 40 minuuttia. Täällä ratikat menevät pitkälle lähiöihin asti ja kaupungin ulkopuolella olikin lähinnä omakotitaloalueita. Turkkilainen tyttö teki huomion, että täällä omakotitalot ovat yleensä puisia, kun taas Turkissa puutaloja on lähinnä rikkaammilla ihmisillä. Satamasta menimme lautalla parikymmentä minuuttia saarelle. Lautoilla käy tavallinen julkisen liikenteen lippu, eli mitään ekstraa ei tarvinnut maksaa. Vielä kun oli lisäksi eväät mukana ja ainoa ostoksemme oli seitsemän kruunun (noin 80 senttiä) jäätelöt, niin halvaksi tuli tämä päiväretki!

Paikallisia kulkupelejä vuokrattavana

Paikallisen papan masterpiece

Kolme jäätelöä 20 kruunua! Vad?!

Ei oltu todellakaan ainoat, jotka olivat saaneet idean tulla nauttimaan kevätpäivästä Styrsöön. Lautta oli täynnä ihmisiä sekä toinen toistaan suloisempia koiria. Saarella ei kuitenkaan ollut ruuhkaa ja saatiin olla suurin osa ajasta ihan keskenämme. Asukkaita Styrsöllä on noin 1400 ja saarelta löytyi pari kahvilaa, koulu, kyläkauppa sekä tietenkin Systembolaget (Alko). Paikka oli superkaunis ja rauhallinen, varmaan kiva paikka eläkeläisille sekä lapsille asua, mutta sääliksi kyllä käy paikallisia teinejä. :D Ei niitä varmaan edes kovin paljoa ole, saarella ei nimittäin ole esimerkiksi lukiota. Huomasimme olevamme tulossa vanhoiksi, kun ihastelimme omakotitaloja pihoineen ja suunnittelimme muuttavamme saarelle sitten eläkkeellä. Talot olivat awesome, (niin kuin kaikki muukin tuona päivänä), paitsi yksi talo hautausmaata vastapäätä. Sinne ei kukaan meistä halunnut muuttaa.

Talvella saattaa olla vähän ankeaa Styrsöllä. Kaunista varmaan silloinkin, mutta hemmetin kylmä eikä mitään tekemistä. Toisaalta, jos on hyvät naapurit niin ei kai siinä muuta tarvitse. Systembolagetista tonkka viiniä ja naapuriin. Jos saisin naapureikseni nämä tytöt Turkista ja Itävallasta, niin varmasti menisi talvikin nopeasti ohi. Styrsö on siis kiva kesäkaupunki. Musta tuo sanonta on vähän hölmö, sillä kaikki kaupungit ja paikat ovat yleensä kivoja kesällä. Kivan kaupungin mitta on se, onko se mukava tai edes siedettävä myös räntäsateella ja loskassa. Siksi asun Helsingissä.

Käytiin hakemassa kyläkaupasta jäätelöt ja asetuttiin hiekkatien varteen nurmikolle niitä syömään. Kauhean monessa paikassa tienvarsi ei ole se kaikista viihtyisin paikka, mutta Styrsöllä ei olekaan autoja. Ei autoja, kuinka mahtavaa! Okei, yksi ambulanssi sekä mopoauto nähtiin, mutta muuten paikalliset liikkuvat jalan, pyörillä, sekä golfautoilla. Yleisin kulkuväline oli kolmipyöräinen pyörä, jossa on edessä lava, jossa voi myös istua (näkyy seitsemännessä kuvassa ylhäältä). Meitä vastaan tuli papparainen pyörän päällä ja etulavalla oli kyydissä hänen puolisonsa, pikkuinen mummeli. Katsottiin heidän menoaan ensin huulet pyöreinä, ja sitten: "OMG, That was the coolest thing ever! I want to be like them when I'm old!".

Aurinko lämmitti niin, että oli pakko ottaa takki pois, täydellistä. Olimme olleet Styrsöllä parikymmentä minuuttia ja suunnittelimme jo seuraavaa vierailua. Ensi kerralla isompi porukka, grilliruokaa sekä viiniä mukaan! Seuraavaksi lähdimme kiipeilemään kallioille ja ihailemaan maisemia ylhäältä päin.

Ihan kelvolliset maisemat mun mielestä. Kiipeilyn jälkeen asetuimme jalkapallokentälle lounastamaan ja ottamaan aurinkoa (vaatteet päällä tosin vielä). Olo oli raukea ja rento. Joka toinen minuutti joku meistä julisti onneaan, oikein lietsoimme toistemme iloa. Positiiviset tunteet tarttuvat ja moninkertaistuvat hyvässä seurassa.

Kuunneltiin turkkilaista musiikkia. Yhdessä kappaleessa mies lauloi rakkaudestaan tumma hiuksista, mutta vaalea ihoista naista kohtaan. Turkissa on kuulemma oma sanansa henkilölle, jolla on tummat hiukset ja vaalea iho. Tästä termistä on vielä omat alaterminsä tumma- sekä keskitummahiuksiselle vaalea ihoiselle ihmiselle. Turkkilainen tyttö selitti olevansa itse tämä tummempi versio ja itävaltalainen tyttö voisi olla esimerkki vähän vaaleammasta (mutta edelleen melko tummahiuksisesta) tällaisesta tytöstä. Minä totesin tähän, että Suomessa muakin kuvailtaisiin bruneteksi. Turkkilainen nauroi tähän, että: "You're so blond". Aika hassua, miten kulttuuri vaikuttaa siihenkin, miten ihmiset kuvailevat samaa henkilöä.

Turkkilainen tyttö kysyi meiltä, haluaisimmeko me asua mielummin Ruotsissa vai omassa kotimaassamme. Itselleni tällä kysymyksellä ei ole samaa merkitystä kuin monelle muulle vaihtarille: jos tänne päätyisin joskus asumaan, niin se tuskin johtuisi siitä, että täällä olisi asiat merkittävästi paremmin kuin Suomessa. Mutta moni muu vaihtari ihan oikeasti pähkäilee sen asian kanssa, että minne tulee asettumaan opintojen jälkeen. Itävaltalainen tyttö sanoi, että luultavasti tylsistyisi Göteborgissa muutamassa vuodessa, mutta hän ei halua palata Itävaltaankaan. Jäi vähän epäselväksi, miksi hän ei tällä hetkellä pidä Itävallasta, ainakin yliopistokoulutus on kuulemma heikolla tasolla. Turkkilainen tyttö taas puhui pitkät pätkät maansa pääministeristä, joka on Suomenkin mediassa ollut viime aikoina hänen blokattuaan Twitterin. Muita pääministerin kommentteja tytön mukaan on ollut mm: "Nainen on osasyyllinen raiskaukseensa, jos hän on pukeutunut niukasti" ja "Tunnen oloni epämukavaksi raskaana olevan naisen kanssa, koska tiedän hänen harrastaneen seksiä". Morjens. Tyttö sanoi, että tuntuu inhottavalta, kun ihmiset kyselevät häneltä esimerkiksi tuosta Twitter-tapauksesta ja hän joutuu häpeämään omaa kotimaataan.

"Auto" pihassa

Vaikka tytöt pitävät Ruotsia hienona maana, niin kumpikaan ei näe itseään asumassa täällä pysyvästi. Yksi vaikuttava tekijä tässä on, valitettavasti, ihmiset. Lähes kaikki vaihtarit Pohjoismaiden ulkopuolelta kuvailevat ruotsalaisia kylmiksi ja harvalla vaihtarilla on ruotsalaisia kontakteja. Ruotsalaiset ovat tietenkin hyvin ystävällisiä, mutta heihin on vaikea tutustua paremmin. Itse kuitenkaan kuvailisi heitä kylmiksi, koska suomalaisen perspektiivistä tuollainen on vain, noh, normaalia. On normaalia, että naapuria moikataan ja ehkä vaihdetaan muutama sana, jos ollaan samaan aikaan keittiössä, mutta siihen se jää. On normaalia, että monet koulukaverit ovat vain koulukavereita. On normaalia, että en jutellut kaikille Arbetsmarknad-kurssin osallistujille. Uudella kurssillani on Unkarista kotoisin oleva luennoitsija, joka on asunut Ruotsissa yli vuosikymmenen. Kuten hän sanoi, Ruotsissa voi olla vaikea saada ystäviä, eikä ihmisillä on niin laajoja ystäväpiirejä, mutta jos sinulla on ruotsalainen ystävä, niin silloin sinulla todella on ystävä. Pätee mielestäni myös Suomessa. Mihin tarvitsen sataa tuttua, jos minulla on kymmenen todella hyvää ystävää?

Turkkilainen tyttö sanoi, että jos ulkomaalainen tulee Turkissa yliopistoon, hän on luultavasti tavannut jo ensimmäisen päivän jälkeen lähemmäs sata uutta tuttavuutta. Kaikki tulevat esittäytymään, kyselemään ja pyytämään mukaan lounaalle. Tyttö kertoi, että välillä ulkkareista jopa taistellaan: Tule meidän kanssa! Ei, kun meidän! Sitten otetaan kädestä kiinni ja talutetaan hämmentynyt ulkomaalainen mukaan. Tyttö: "That's why turists love Turkey". Haha, mulla ei ollut sydäntä sanoa, että iso osa suomalaisista turisteista kokee nämä tämän tyyliset lähestymiset kaupungilla lähinnä ahdistavina. :D Tapa repiä turisteja kauppoihin ja ravintoloihin on vähän rasittava, mutta pakko myöntää, että jos olisin muuttamassa uuteen maahan, niin olisihan se kiva saada ystäviä noin vaivattomasti.

Itävaltalainen tyttö tiesi kertoa, että madot kaivautuvat syvälle rantahiekkaan, mistä jää jälkeen tuollaisia hiekkakasoja

Takaisin kaupungissa

Paluumatkalla oltiin kaikki superväsyneitä ihanasta päivästä. Onnellisuus on väsyttävää, itävaltalainen nukahti ratikkaan. Mutta saariretki oli aivan mahtava tapa juhlistaa vaihtoni puoliväliä! Göteborgin läheisyydessä on muitakin saaria kuin tämä Styrsö, saa nähdä "ehdinkö" vierailla niilläkin, vai jääkö vain puheeksi.

PS: Sain opettajalta viestin, että pääsen Arbetsmarknad-kurssin tentin läpi, jes! Lisäksi ryhmämme sai lopputyöstä VG:n, eli parhaimman mahdollisen arvosanan. Selvisin, I did it! 15 opintopistettä suoritettu på svenska!

PS2: Kirjoitin täällä, että meillä on Mikon kanssa ollut vähän vaikeuksia saada musta hyppykuvia. En ollut ihan varma, onko ongelma Mikon laukaisinsormessa vai mun olemattomassa ponnistusvoimassa, mutta nyt mysteeri on ratkennut! Otettiin nimittäin tyttöjen kanssa hyppykuvia ja joka ikinen niistä onnistui. Niin! Että Mikolle vähän valokuvausharjoituksia, mun hypyissä ei ole mitään vikaa. ;)

Välkommen till Slotsskogen - Göteborgarnas park sedan 1874! Käytiin Mikon kanssa viime lauantaina kävelemässä Slotsskogenin puistossa, joka on vain noin 10 minuutin ratikkamatkan päässä Göteborgin keskustasta. Itsellenikin tämä oli ensimmäinen kunnon visiitti puistossa. Äidin kanssa käytiin silloin heti toisena Göteborgin päivänä Naturhistoriska museumissa, joka on tuon puiston laidalla, mutten tuolloin edes tajunnut kuinka isosta alueesta on kysymys. Puistosta löytyy vaikka mitä: museo, palloilukenttiä, frisbeegolfia, laajoja nurmikenttiä, näköalapaikkoja, metsää ja lenkkipolkuja, ravintoloita ja kioskeja sekä maksuton eläinpuisto. Mikon kanssa ehdimme kiertää vain pienen osan alueesta, joten täytyy käydä tuolla vielä uudestaankin.

Aloitettiin puistokierros tankkaamalla masut täyteen, sillä nälkäisenä eivät edes pingviinit ole söpöjä. Viihtyisältä ravintolalta oli näköala suoraan kauniille lammelle, aurinko paistoi ja ravintolan terassilla ja sisälläkin oli vaikka kuinka monta söpöä koiravierasta. Harmi vain ruoka ei oikein vakuuttanut. Tilattiin pääruoka ja jälkiruoka puoliksi, mutta niinhän siinä kävi, että Mikko joutui syömään koko pääruoan ja mä söin koko jälkiruoan. Ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy... Mun "bärpaj" vaniljakastikkeella oli kyllä oikein hyvää ja tuli siitäkin vatsa täyteen. Lopuksi juotiin vielä kaffet terassilla. Vähän oli vielä viileää, mutta terassikausi on nyt avattu!

Minäkin tahdon!

Slottskogenissa on Ruotsin ainoa maksuton eläintarha. Eläinlajeja on kymmenkunta ja pääpaino on Ruotsille luonnollisissa lajeissa. En tosin tiedä, mitä nuo pingviinit siellä sitten tekivät... Luin jälkikäteen, että Slotsskogenissa voi törmätä myös vapaana kulkeviin peuroihin. Puisto on muuten "auki" vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri: mitään erityistä sisäänkäyntiä puistoon ei ole. Myöskään eläinpuistoa ei ole mitenkään erikseen rajattu. Mietittiinkin Mikon kanssa, että olisiko moinen mahdollista Suomessa, noin lähellä keskustaa vieläpä? Ihan varmasti siellä olisi aina lauantai öisin joku oman elämänsä sankari kiipeämässä hirviaitaukseen tekemään vähän tuttavuutta eläimien kanssa. Meillä eläimet on täytynyt laittaa ihan omaan saareen, että saavat olla rauhassa. Täytyykin kysellä joltain paikalliselta, että onko tällaisia ongelmia ilmennyt täällä.

Nähtiin ainakin hylkeitä, pingviinejä, vuohia ja lampaita, kaneja, hirviä sekä peuroja. Omia lemppareitani olivat tällä kertaa pikkuiset kilit, joita olisin voinut jäädä ihmettelemään koko päiväksi.

Hirvenkakkapaperi

Käytiin pienenä ystäväni kanssa aina torstaisin kotieläintila Falkullassa. Siellä päästiin tekemään vaikka mitä kivaa: lenkkeilyttämään lehmiä, kokeilemaan vuohen lypsämistä, harjaamaan poneja ja luomaan lantaa. Jotenkin kummasti se paskan lapioiminenkin oli ihan huippua, kun se liittyi eläimiin. Kerran meille kaikille tarjottiin mahdollisuutta taluttaa hevosta pieni lenkki aitauksessa, mutta mä skippasin sen suosiolla. Hevoset pelottivat jo tuolloin ja pelottavat edelleen. Liian isoja. Tosin en ollut ihan sinut niiden ponienkaan kanssa. :D

Yksi päivä on jäänyt Falkullasta erityisesti mieleen, kun pääsimme paijaamaan pieniä kilejä. Ne olivat niin suloisia ja viattomia, yksi tuli mun syliin ja alkoi imeä takkini vetoketjua. Parasta ikinä! Kävin tuossa kurkkaamassa Falkullan kotisivuja ja oli vähän ikävää huomata, että melkein kaikki ne eläimet, joita tuolloin hoidettiin, ovat jo siirtyneet vihreämmille laitumille. Omppu-poni, Silver-heppa (johon en siis halunnut tutustua sen paremmin), Helmeri-kani ja Vertti-vuohi, kaikki KUOLLEET! Tässähän muistaa itsekin olevansa kuolevainen, ikäkriisiä pukkaa. Ainoa, joka vielä seisoo neljällä jalalla, on legendaarinen Laku-Pekka-poni. Sehän varastettiinkin sillon joskus pari vuotta sitten Keravalle, kovia kokenut tyyppi. Ja se on 25-vuotias!! Vanhempi kuin minä. Järkkyä, en edes tiennyt, että ponit elää noin pitkään.

Tänään on muuten vaihtoni puoliväli! Kymmenen viikkoa takana ja kymmenen edessä. Kumpa vain seuraavat viikot eivät menisi aivan yhtä nopeasti kuin edelliset, tosin sitä on varmaan turha toivoa. Koko ajan vain tuntuu menevän nopeammin! Toisaalta tuntuu, että vastahan mä tulin, mutta sitten toisaalta ne ensimmäiset päivät tuntuvat jo aika kaukaisilta. Kaupunkikin näyttää vähän erilaiselta kuin silloin aluksi. Oikeastaan vasta viime viikkoina olen saanut kaupungin (keskustan) oikein kunnolla haltuun. Tällä suuntavaistolla siihen meni hieman aikaa.. Nimimerkillä: matkustin eilen bussilla väärään suuntaan.