torstai 19. helmikuuta 2015

Counting days


Täytyi päivittää kännykän päivälaskurit, kun sain tänään tietää, että kuukauden päässä odottaa reissu Berliiniin! Viime kerrasta (siitä ainoasta) on aikaa neljä vuotta ja Berliiniin kyllä menee mielellään uudelleen. Lisäksi meillä on kavereiden kanssa suunnitteilla Saksan reissu myös alkukesälle. Ich liebe Deutschland. Siihen loppu mun saksan taidot.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Matkakertomus: Kap Verde

Saavuin Kap Verdelle talvikengät jalassa

Kenelle:
Vietimme Kap Verdellä yhdeksän päivän rantaloman tammikuussa 2012. Ykkösenä Salin saaresta on jääneet mieleen upeat rannat. Paikka sopii rauhallista lomaa kaipaaville, meininki Kap Verdellä oli ainakin tuolloin melko letkeä ja rauhallinen. Tanssibaareja emme esimerkiksi nähneet ollenkaan ja muutenkin yöelämä vaikutti hiljaiselta. Itse lähtisin Kap Verdelle uudestaan joko Mikon kanssa tai sitten esimerkiksi maman kanssa viettämään äiti-tytäraikaa (vink vink äiti!). Lapsien kanssa matkustaessa kannattaa panostaa hotelliin, jossa on mukavan kokoinen allasalue, koska muita huvituksia ei niin paljoa ole. Meidän hotellin allasalueella ei paljon tullut aikaa vietettyä, ei näytä kauhean kutsuvalta, vai mitä?


Majoitus: Meidän kahden tähden hotelli sijaitsi noin vartin kävelymatkan päässä "keskustasta". Valitettavasti en muista hotellin nimeä enkä sitä pikaisella googlettelullakaan löytänyt. Harmi, sillä sen verran voisin varoittaa, ettei ollut kovin tasokas lukaali. Meille parikymppisille opiskelijoille tuo kelpasi oikein mainiosti, mutta esimerkiksi matkalla mukana olleet Mikon vanhemmat olivat kiitollisia, kun olivat varanneet mukavemman hotellin.

Hotellimme oli siis hyvin vaatimaton, mutta eipä se huone ole niin tärkeä ulkomailla - yleensä aika tulee kuitenkin vietettyä ulkona. Altaalle ei pahemmin aurinko paistanut, mutta mitäpä tuosta, kun upeat rannat olivat pienen kävelymatkan päässä. Meidän huoneessa oli myös "maaterassi". Ainoa vaan, että terassin ympärillä oli korkeat muurit, joten sieltä näkyi vain kaistale sinistä taivasta... Vaikutti enemmän bunkkerilta kuin terassilta. Samoin hämmennystä aiheutti se, että vessan ja muun huoneen erottava seinä ei "ylettänyt" kattoon asti. Katonrajaan oli jätetty melkein puolenmetrin aukko! No, onneksi oltiin tuossa vaiheessa seurusteltu "jo" vuosi, muuten olisi saattanut tuo yksityisyyden puutos järkyttää! :D Samoin vessan lattianrajasta meni kaksi "ilmastointiputkea" eli suoraa aukkoa hotellin käytävälle.

Hotelli kannattaa siis miettiä omien odotusten ja toiveiden mukaan. Viime matkoilla ollaan kermaperseilty melko mukavissa hotelleissa, vaikka kyllä huonommissakin pärjää oikein hyvin.



Sää: Meillä kävi säiden suhteen vähän huono tuuri tuolla matkalla. Oltiin siis reissussa tammikuun puolessavälissä. Ensimmäisinä kahtena päivänä oli vielä tosi lämmin ja onnistuin tietenkin polttamaan itseni. Vesi tuntui kylmältä ja tuuli jonkin verran, mutta se vain viilensi mukavasti. Harmi vain, että loppuviikon säät eivät olleetkaan niin lämpimät ja tuuli tuntui oikeasti kylmältä! Rannalla maatessa piti välillä vetää pyyhettä peitoksi ja anopin piti käydä ostamassa farkut kylmiksi illoiksi. No, onneksi ei sentään satanut.

Rantalomilla pääaktiviteetti on monesti auringossa löhöily ja uiminen, joten vähän harmitti nuo kohdalle osuneet säät. Itse uskaltauduin uimaan vain kerran. Meillä oli suunnitelmissa vuokrata vesiskootteri, mutta kova ja kylmä tuuli vesitti sen suunnitelman. Mutta sen perusteella, mitä olen Kap Verdestä lukenut, niin meillä kävi vain huono tuuri. Pilvisiä päiviä ei pitäisi juuri olla ja lämpötilanvaihtelut ovat melko pieniä ympäri vuoden. Ja kyllä mekin siellä rannalla oltiin joka päivä, eli ei siellä varsinaisesti kylmä ollut.



Aktiviteetit: Rannalla löhöilyn lisäksi Kap Verdellä voi harrastaa monenlaista vesiurheilua. Vesiskoottereita, vesihiihtoa, kite surffingia jne. Itseäni on jäänyt jälkikäteen harmittamaan, ettei lähdetty saarihyppelemään. Kap Verde koostuu yli kymmenestä saaresta, joten olisi ollut kiva nähdä muitakin kuin tuo Salin saari. Itselleni parhaiten mieleen jäänyt "aktiviteetti" oli parin tunnin rantakävely. Käveltiin Mikon kanssa loppumatonta rantaviivaa pitkin saaren kärkeen asti. Ainiin ja käytiinhän me yksi aamu pienellä lenkilläkin rannalla! Sellaista ihmettä ei ole lomamatkalla tapahtunut ennen eikä jälkeen.



Ostokset: Ostosmahdollisuudet ovat hyvin rajatut, eikä kyseessä ole mikään shoppailijan paratiisi. Ostimme koko matkalta vain kaksi koriste-esinettä: puisen kirahvin ja hiekasta tehdyn kilpikonnataulun. Käsintehdyt koriste-esineet olivat tosi hienoja ja niitä olisi tehnyt mieli ostaa jokaiselta myyjältä. Vaatteita myytiin myös pienissä kojuissa, tosin sovituskoppeja löytyi vain harvasta. Kaupungilla oli jonkin verran kaupustelijoita ja välillä tyrkyttäminen vähän ahdistikin. Suomalainen haluaisi monesti ensin katsella rauhassa ja lähdimmekin monesti nopeasti karkuun innokkaiden myyjien kynsistä.

Aamulenkin jälkeen

Uutta matkaa Kap Verdelle ei olla suunniteltu, mutta se johtuu lähinnä siitä, että maailmassa on niin monia muitakin mielenkiintoisia saaria nähtävänä. Suosittelen!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kohdevinkki: Kap Verde


Jos (tai siis kun) kaipaa aurinkolomaa tähän lopputalvelle / alkukeväälle, niin kannattaa harkita Kap Verdeä. Kap Verde on itsenäinen saarivaltio länsi Afrikassa ja sitä mainostetaan turisteille yhtenä Afrikan vakaimpana valtiona. Lisäksi se tunnetaan letkeästä meiningistä ja päättymättömistä rannoista. Kap Verdellä on hienoimmat rannat, mitä itse olen ehtinyt maailmalla näkemään! Tuolloin rannoilla oli myös tosi hyvin tilaa ja turisteja maltillisesti.

Kap Verdeen kuuluu useita saaria, joista me vietimme yhdeksän päivän loman Salin saarella tammikuussa 2012. Varattiin reissu Finnmatkojen kautta ja reilun viikon matka vaatimattomassa hotellissa kustansi noin 800 euroa per peppu. Lomalennolla oli välilasku Teneriffalla, jonka aikana ei poistuttu koneesta. Lennot kestivät noin yhdeksän tuntia.





Ihan kivan väristä toi vesi. Tosin ei ollut lämmintä! Lisää Kap Verden vinkkejä vielä tulossa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Göteborg vinkit

Maailmassa on  yksi kaupunki, jonka tunnen Helsingin (ja Itä-Vantaan..) lisäksi melko hyvin. Kyseessä on tietenkin vaihtokaupunkini, kära Göteborg. Tämä blogi alkoi vaihtoblogina, joten postauksia Göteborgista on tullut kirjoitettua muutamia kymmeniä kappaleita. Ajattelin kuitenkin koota tähän yhteen omat vinkkini tuohon sympaattisen kaupunkiin. En tiedä, kuinka paljon ihmiset matkustavat Göteborgiin ihan vain turreilemaan, mutta kannattaisi kyllä! Jos Tukholma kyllästyttää, suosittelen lämpimästi etsimään uusia viboja pienemmästä Göteborgista. Göteborgissa on paljon samaa tunnelmaa kuin esimerkiksi Helsingissä ja Tukholmassa, mutta jotenkin se on samaan aikaan myös hieman keskieurooppalaisen oloinen.

Finnair lentää Göteborgiin suoraan puolessatoista tunnissa. Hotelli kannattaa napata melko ytimestä, koska keskustan alue on helposti käveltävissä. Paras aika mennä on luonnollisesti kesä, jolloin kaupungin ihmismäärä tuntuu triplaantuvan talveen verrattuna, kun ihmiset viettävät aikaa terasseilla ja puistoissa. Viime vuonna tosin bongasin ensimmäiset terassilla vilttien kanssa istujat jo helmikuussa. Tässä lista omista lempparijutuistani Göteborgissa.

Haga
FIKA
Kun on Ruotsista kysymys, niin pakko aloittaa fikalla. Fika ei ole pelkästään kahvin juontia vaan se on sosiaalinen instituutio. Jopa parin tunnin luennoilla on kahvitauot. Kahvin kylkeen kannattaa ottaa kanelbulle tai semla (laskiaispulla). Lempparikahvilaketjuni Göteborgissa oli Le Pain Francais, suosittelen!

KÖTTBULLAR
Toinen, mitä pitää Ruotsissa olessa syödä, on tietenkin lihapullat. Edulliset ja maukkaat pullat saa ainakin Cafe du Nordista, eli Köttbullarkellarenista. Ravintola löytyy keskustasta Saluhallenin läheltä.

AFTERWORK
Tämän konseptin toisin mieluusti Suomeenkin. Ruotsalaisella afterworkilla saa juoman hinnalla myös syödä buffetista mahan täyteen. Ruoka ei ole mitään gourmeta, mutta opiskelijan lompakko kiittää. Parhaat ja edullisimmat pubit löytyvät Andra Långgatanilta. Erityismaininnan saa King's Head, jossa on pöytiintarjoilu. Ihan mahtavaa, kun saa istua koko illan takalistollaan, eikä jonottaa tiskiltä juotavaa. Toisaalta juomia tulee myös tilattua enemmän, kun säännöllisesti joku tulee kysymään saako olla lisää. Jos sitä vielä yhden... 

SLOTTSSKUGEN
Göteborgarnas park sedan 1874. Puistosta löytyy vaikka mitä: Naturhistoriskamuseum, palloilukenttiä, frisbeegolfia, laajoja nurmikenttiä, näköalapaikkoja, metsää ja lenkkipolkuja, ravintoloita ja kioskeja sekä maksuton eläinpuisto. Täältä voi lukea mun ja Mikon visiitistä puistoon viime maaliskuussa.

HAGA
Hagan kaupunginosa on niiiiin suloinen! Katso vaikka täältä. Ihania pieniä putiikkeja ja kahviloita.


Styrsö
STYRSÖ
Jos Göteborgin visiitillä vain on aikaa, niin kannattaa viettää yksi päivä jollain ihanalla saarella. Satamaan pääsee helposti ratikalla ja samalla lipulla voi matkustaa lautalla. Itse vietin vaihtoni puolivälin parin ystävän kanssa Styrsön saarella ja tuo päivä oli ehkä yksi vaihtoni parhaimmista. Oli kevään ensimmäinen oikeasti aurinkoinen ja lämmin päivä ja elämä oli niin ihanaa. Lisää hehkutusta ja onnenfiiliksiä voi lukea täältä.

LISEBERG
Jos tykkää huvipuistoista, niin kannattaa käydä testaamassa Liseberg. Vietimme siellä Mikon kanssa yhden todellla kuuman ja onnistuneen päivän toukokuussa. Erityisesti jäi mieleen vapaapudotus, jonka ennen ja jälkeen meinasi tulla itku sekä huikea yli kaksi minuuttia kestävä vuoristorata. Lisebergin laitteet tuntuivat paljon hurjemmilta kuin Linnanmäen. Itse asuin melko lähellä Lisebergiä ja kevään koittaessa puiston huudot kuuluivat kotiovelle asti.

Näiden lisäksi muita ihania paikkoja on tietysti kymmenittäin: pienet kanaalit, keskustan mukulakivikadut, yliopiston rakennukset, pääkatu Avenyn, Masthuggskyrkan, Haga kyrkan, Oscar Fredriks kyrkan... Kun Göteborgista on saanut tarpeekseen (never), pääsee sieltä  jatkamaan helposti matkaa esimerkiksi Köpikseen tai Osloon.


PS: Kylläpä tämän postauksen teko riipi taas sydäntä.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Berliini: Madame Tussauds


Pääsiäisenä 2011 lähdimme Mikon kanssa ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkallemme keväiseen Berliiniin. Ensimmäisinä päivinä aurinko paistoi ja paisteessa tuli jopa hiki, mutta viimeisenä päivänä sää oli koleampi. Haluttiin siis päästä sisätiloihin (kuvista näkee sään mukaisen vaatetukseni...) ja päätettiin käydä testaamassa Madame Tussauds. Madamen vahakabinettejahan löytyy monista isoista kaupungeista yhteensä neljältä eri mantereelta ja olihan se ihan hauskaa bongailla julkimoita. En ehkä ihan heti maksaisi uudestaan tuosta sitä yli kahtakymppiä, mutta sai sieltä muutaman hauskan kuvan muistoksi.


Bradia ei huolittu mukaan kuvaan


Tajusin, että olen näissä kuvissa 19-vuotias! I feel old...

maanantai 2. helmikuuta 2015

Vuositavoitteiden tilannecheck: tammikuu

Erehdyin antamaan julkisia uuden vuoden lupauksia - tai siis tavoitteita - ja nyt olisi pienen tilannecheckin aika. Yksi kuukausi takana, yksitoista edessä. So far so good.

- Varaa lentoliput New Yorkiin. Check! Ding ding ding ding! Lentojen lisäksi hotelli on varattu, lokakuussa mennään!

- Gradu loppusuoralle. Olen aloittanut kurssin, jossa käsitellään samoja teemoja kuin gradussani. Muuten täytyy tunnustaa, että motivaatio on aika nollassa tällä hetkellä. Ymmärrän nyt, miksi gradu jää niin monelta tekemättä. Itse ainakin huomaan edistymisen olevan todella hankalaa ilman ulkoisia deadlineja. Helmikuussa tilanne tuskin paranee, sillä teen enemmän töitä kuin normaalisti, mutta ehkä sitten maaliskuussa aloitan...

- Luen 10 romaania. Ensimmäisen romaanin, Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein, sain luettua tammikuun ensimmäisellä viikolla. Kirja oli viihdyttävä eikä kovin paksu, ja sopii hyvin iltalukemiseksi, kun haluaa tyhjentää aivot päivän kiireistä. Toisaalta kirja ei ollut mielestäni läheskään niin hyvä, mitä mehukkaasta aiheesta - lottovoitosta - olisi voinut saada. Härkönen kuvailee hyvin sitä, miten ihmiset haluavat voittaa lotossa, mutta kukaan ei halua olla lottovoittaja. Päähenkilöt eivät kuitenkaan tunnu ollenkaan samaistuttavilta, mikä jättää tarinan annin vähän laihaksi.

Vuoden toisena romaanina luen kuudetta Harry Potteria ääneen Mikolle. Mulla on tapana lukea hyvät kirjat useita kertoja uudelleen, minkä takia tykkään ostaa kirjoja omaksi. Kirjastosta mulla on ollut syyskuusta asti lainassa George Orwellin klassikko 1984. Viidessä kuukaudessa olen lukenut 50 sivua. Tähän matelevaan tahtiin on luonnollinen selitys - kirja on ruotsiksi. Ei ehkä mikään kaikista kevyin valinta kielitaidon ylläpidolle, mutta en suostu luovuttamaan.

- Liikun enemmän
Jes, vielä tammikuussa on motivaatiota riittänyt. Niin on tosin kaikilla muillakin - sali on välillä aivan tukossa. Satsin harjoituspäiväkirjani kertoo, että olen treenannut tammikuussa neljä kertaa viikossa. Itseäni lukujen tarkka seuraaminen motivoi liikkumaan enemmän ja toistaiseksi voin olla tyytyväinen. Tästä on varaa huonontaa loppuvuosi. :'D

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

NYC - TJ 241

Perjantai oli hyvä päivä, toteutin nimittäin yhden uuden vuoden lupauksistani. Vihdoinkin, monen vuoden puhumisen jälkeen, on yhdestä isoimmasta matkahaaveestani tulossa totta - varattiin nimittäin matka New Yorkiin! (Tähän sata huutomerkkiä lisää). Olen aivan superinnoissani, enkä tiedä miten jaksan odottaa seuraavat kahdeksan kuukautta, sillä lähtö on vasta lokakuussa. Must-see-kohteiden kartoittaminen ja budjetin hahmottelu on jo aloitettu. Asensin kännykkään päivälaskurit tuleviin matkoihin: Zurich TJ 59 ja New York TJ 241.

Vaikka New Yorkin matka on ollut suunnitteilla jo kauan, tapahtui perjantain matkashoppailu kuitenkin melko spontaanisti. Raahauduttuani töistä kotiin, pistin lento- ja hotellihaut laulamaan, kuten olen tehnyt lähes päivittäin koko tammikuun ajan. Meillä on ollut pari eri hotellia tarkkailussa, ja huomasin että toisen hotellin hinta lokakuun alulle oli kallistunut yli sadalla eurolla, kun taas toisen hotellin hinta oli halventunut yli sadalla eurolla samoille päiville. Päätettiin sitten toimia ja laitettiin viikon matka ostoskoriin. Vatsan pohjaa kutitti!


Hintaa seitsemän yön matkalle tuli 1200 euroa per henkilö. Hieman halvemmallakin olisi päässyt, mutta haluttiin ökyillä kahdessa asiassa: suorat lennot ja majoittuminen Manhattanilla. Ajateltiin, että kun ollaan ensimmäistä kertaa menossa Nyciin (ja Jenkkeihin ylipäänsä!), niin ei tuhlata aikaa matkustamiseen. Norwegianilta olisi saanut yhden välilaskun lennot alle 500 eurolla per naama, mutta niihin tulisi matkatavaramaksuja yli 100 euroa per lippu, joten säästö ei jäisi kovin suureksi. Ja New Yorkiin ei voi lähteä ilman isoa matkalaukkua!

Napattiin siis Finskin suorat lennot sekä hotelli aivan huippusijainnilla. Hotelli Pennsylvaniaa meille suositteli Mikon työkaveri. Kyseessä on parhaat päivänsä nähnyt kahden tähden pytinki, eikä sen huoneilta tai palveluilta kannata odottaa liikoja. Kuitenkin kaikki TripAdvisorin arvostelijat sanovat samaa: sijainti kompensoi kaikki puutteet. Hotelli sijaitsee aivan keskustassa Penn Stationin läheisyydessä: Empire State Building on seuraavassa korttelissa, Madison Square Garden ja Times Square muutaman minuutin kävelyn päässä. Voisi kai sanoa, että aika ytimessä ollaan!

Arvostan tota sekuntilaskuria

En ole tainnut koskaan odottaa lokakuuta näin innolla.