keskiviikko 20. elokuuta 2014

Dubai: Malls



Dubaissa kannattaa käydä vierailemassa ostoskeskuksissa, vaikka ei mitään haluaisi ostaakkaan. Toinen toistaan suuremmat ostoskeskukset ovat nimittäin itsessään jo nähtävyyksiä. Me kävimme kolmessa eri keskuksessa: Dubai Mallissa, Wafissa sekä Mall of Emiratesissa. Kyllä suomitytön suu aukesi noissa kierrellessä. Laskettelukeskus sisällä? Jättimäinen akvaario keskellä kauppakeskusta? Pyramidin muotoinen ostoskeskus, jonka pihalle on rakennettu egyptiläistyylisiä patsaita? Whaat?

Dubai Mall on maailman suurin kauppakeskus. Vertailun vuoksi: Itiksessä, Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa on yli 150 liikettä. Dubai Mallissa on yli 1200! Shoppailuun tuo kauppakeskus tuntui liiankin isolta ja sekavalta, joten katsastimme vain "nähtävyydet". Liikkeiden lisäksi Dubai Mallissa on luistinrata, jättiakvaario, "Underwater zoo" sekä sisäänkäynti Burj Khalifaan. Akvaariosta näin haita lähempää kuin koskaan ja hui kun niiden naamat on oikeasti pelottavan näkösiä! Yksi keskuksen vetonauloista oli 700 kiloinen krokotiili. Sitä kävi kyllä sääliksi siellä lasin takana. :( Niin kuin tietty muitakin eläimiä. Yksi pingviini kertoi meille varsin suoraan, mitä mieltä se on pällistelevistä ihmisistä. Kun tultiin sen kohdalle, se käänsi takapuolensa lasia päin ja ruikkasi oikein paineella tulemaan valkoisen suihkun meitä päin.

Sukeltaja akvaariossa

Pyramidinmuotoinen Wafi on vähän maltillisemman kokoinen. Ramadanin aikaan kauppakeskuksissa kiertely oli mukavaa, kun ruuhkaa ei ollut. Itse en tykkää tungoksesta yhtään ja tämän takia en esimerkiksi koskaan löydä mitään alennusmyynneistä - koska en käy niissä. Ruuhkakammoisten kannattaa vältelllä erityisesti perjantai-iltoja, jolloin koko Dubai tuntuu olevan liikkeellä. Oli hauskaa seurata ruokakaupasta tulevia emiraattinaisia: monilla oli mukanaan kahdet tai kolmet kärryt täynnä ruokaa! Kaupoissa olikin töissä miehiä, jotka auttoivat ylimääräisten kärryjen työntämisessä.


Perus ostaritaidetta..
Kauppoja kävimme kiertämässä Mall of Emirates -keskuksessa. Monien oppaiden mukaan tämä keskus on hieman simppelimpi kuin esimerkiksi Dubai Mall. Olihan se simppeli, mutta silti aivan valtavan kokoinen! Sai varata oikein kunnolla aikaa, jos halusi kävellä keskuksen toisesta päästä toiseen. Hinnat tuolla on hieman halvemmat kuin Suomessa, kansainvälisissä ketjuliikkeissä melko samat. Itse ostin pari juttua vain H&M:ltä ja Victoria's Secretiltä. Mulla on paha tapa monesti ulkomaillakin käydä lähinnä tutuissa liikkeissä.

Mall of Emiratesissa kannattaa käydä ihmettelemässä Ski Dubai-laskettelukeskusta. Lasin takana odottaa lumiset rinteet ja esimerkiksi maailman ensimmäinen sisälle rakennettu musta rinne. Olisihan se ihan siistiä sanoa käyneensä laskettelemassa Dubaissa, mutta jätettiin väliin. Hinnat vaihtelevat jossain 50-100 euron välillä riippuen siitä, mitä kaikkea keskuksessa haluaa tehdä ja kuinka kauan. Hintaan sisältyvät myös kaikki välineet mukaan lukien talvivaatteet: ei tarvitse Suomesta lähteä laskettelukamojen kanssa Dubaihin sentään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti