maanantai 28. huhtikuuta 2014

Lisää Brysseliä





Ensimmäisenä Brysselin päivänä näimme melkein-julkkiksen. Tai olihan hän julkkis, me ei vaan tiedetty sitä. Ja me näimme tästä julkkiksesta ainakin päälaen! Nähtiin eräässä puistossa suuri lauma ihmisiä katsomassa jotakin, joten totta kai uteliaina turreina mentiin myös katsomaan. Väkijoukko koostui pääasiassa 13-18-vuotiaista tytöistä, jotka jonottivat päästäkseen yhteiskuvaan toisen teini-ikäisen tytön kanssa. Hmm. Mikko tuumasi tytön olevan luultavasti Belgian Robin. Kysyttiin vieressä seisovalta mieheltä (en tiedä mitä hän siellä teki..), että kuka tyttö oikein on. Mies kertoi tytön olevan 19-vuotias ranskalainen beauty guru, joka on youtube-videoillaan noussut suureen suosioon sekä Ranskassa että Belgiassa ja on nyt kiertueella. Nimenkin hän mainitsi, mutta eipä jäänyt mieleen. Mutta nähty on! Ei jääty jonottamaan yhteiskuvaa... Mieluummin menin kaivamaan kivileijonan nenää.

Kun tuo belgialaismies kysyi meiltä, mitä aiomme Brysselissä tehdä, Mikko vastasi ensimmäisenä, että menemme Luxemburgiin. Hehe, en tiedä olisivatko suomalaiset kovin iloisia, jos turistit kertoisivat tulleensa Helsinkiin mennäkseen Ruotsiin... :D No, korjattiin tilanne nopeasti ja ylistettiin sekä kaupunkia että mukavaa säätä. Tähän väliin perinteiset liioittelut Suomen kylmästä ilmasta. 



Seuraavaksi löysimme (koska pirun isojen rakennusten löytäminen ei aina ole helppoa..) hienon kirkon tai mikäliekatedraaliolikaan. Mikähän siinäkin on, että ulkomailla jokainen kirkko pitää kuvata kaikista eri kuvakulmista ja käydä sisälläkin vielä. En ole käynyt yhdessäkään Helsingin kirkossa sisällä. Tuomiokirkosta sentään on pari kuvaa tullut napsittua. Ehkä otan ensi kesän tavoitteeksi käydä sisällä Tuomiokirkossa. Mutta hei, Vantaan kruununjalokiven - eli Korson - kirkossa olen käynyt!

Äiti sanoo, että tykkäsin jo pienenä käydä ulkomailla kirkoissa. Muistan kun joskus alle kouluikäisenä tanssimme ja lauloimme kaverini kanssa jossain pienessä kappelissa, joka oli hotellin yhteydessä Kreikassa. Uimapuvuissa oli myös ihan ok mennä kappeliin, kun vanhempien silmä vältti. Henkilökunta ei tainnut arvostaa karkelointiamme. Muumeissa aina karkeloidaan. Muut krebaa, mutta minä karkeloin.





Seuraavaksi oli hiukan levottoman iltapäiväkahvittelun vuoro. Tässä vaiheessa olin tosiaan valvonut reippaasti yli 24 tuntia putkeen, lukuunottamatta ruhtinaallisia kahden tunnin yöuniani. En kuitenkaan kehdannut nössöillä ja ehdottaa pyjamiin vaihtamista vielä kuudelta (puoli yhdeksältä nukahtaminen ei ole yhtään nössöä), joten kahvi teki ihan hyvää. Mentiin Rooster's nimiseen pubiin, johon ihastuin täysin. Pubi oli vielä tuohon aikaan ihan tyhjillään, mutta musiikki oli aivan loistavaa. Siitä loistavuudesta voi varmaan olla montaa mieltä, mutta mä ainakin fiilistelin Village Peoplen YMCA:ta ja Greasesta tuttua You're the One I Wantia! Mikko parka joutui kestämään avovaimonsa heilumista tuolilla ja vuorokauden valvomisesta syntyviä juttuja. Mutta siksi poikaystävät onkin olemassa. Että niille saa kertoa ihan kaikki mieleen tulevat jutut ilman minkäänlaista suodatinta ja mikä parasta, niiden on pakko kuunnella. Ja vieläpä esittää kiinnostunutta. Siksipä puhutaankin puhelimessa joka ilta vähintään se puolituntia, että saan tyhjennettyä huonojen juttujen varastoa ja on helpompi käyttäytyä taas ihmisten ilmoilla.



Ylihuomenna pääsee karkeloimaan vapun merkeissä! Tänne on luvattu +15 ja aurinkoa, kyllä kelpaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti