torstai 26. kesäkuuta 2014

En dag

Päätin vääntää tällaisen klassisen blogipostauksen aiheesta minun päiväni. Päivä on tietenkin huolella valittu ja täysin poikkeuksellinen, jotta lukija saisi minusta mahdollisimman ahkeran kuvan. Normaalin päivän vietän Mikon verkkareissa Netflixiä katsellen ja jäätelöä suoraan purkista syöden. Tässä kuitenkin jätteintressant selvitys siitä, mitä tein eräänä kesälomatiistaina.

9:15 Heräsin jo yhdeksän jälkeen ja revin itseni ylös kymmeneltä. Viimeaikaisen unirytmin valossa tätä voi pitää jo huikeana suorituksena ja ansaitsisin oikeastaan jonkun mitalin tästä hyvästä. Täytyy kyllä yrittää kääntää rytmiä, sillä reissussa (ja muutenkin) saa paljon enemmän irti päivistä, kun herää edes kohtuullisen ajoissa.

Huggsy sai jäädä köllimään
10:15 Kevyt aamiainen napaan ennen salille lähtöä. Koska tämä on blogi, niin aamiaisen olisi vissiin pitänyt olla rahkaa ja tuoreita marjoja jostain nätistä kulhosta. No eipä ollut. Täällä syötiin ihan tavallinen Valion banaanijugurtti ja pari nakkia suoraan paketista. Ei kovin esteettistä. Tässä kuitenkin kuva, tadaa:


11:15 Salilla! Jos olen aivan rehellinen (yleensä kun en ole), niin Ruotsissa en käynyt salilla kuin pari kertaa. Spinningeissä tuli käytyä vähän ahkerammin, mutta kaikki tämän kropan vähäiset lihakset jäivät vaille huomiota melkein puoleksi vuodeksi. Ja se kyllä tuntui nyt, kun viimein pääsin niitä taas rääkkäämään! Tein ylä- ja keskivartalotreenin ja oli kyllä aikamoista ähkimistä ja puhkimista. En suosittele pitämään useamman kuukauden mittaisia treenitaukoja. Mutta ai että sitä treenin jälkeistä fiilistä! Sitä suosittelen kaikille.

Ensimmäinen saliselfie
13:15 Kävin pyörimässä vähän kaupungilla, suunnitelmana oli ostaa hellehattu. Suunnitelma vaihtui aika nopeasti tajuttuani, että alennusmyynnit ovat alkaneet. Alennukset ovat tietenkin ihan kivoja, mutta se väenpaljous ei. Tätä tyttöä alkaa ahdistamaan tungeksiminen todella nopeasti ja shoppailufiilis katoaa nopeasti. Ehkä ihan hyvä niin, lompakko kiittää. GinaTricotista ostin sentään kynsilakan neljällä eurolla. Olen lakannut kynsiä viimeksi helmikuussa, joten ehkä nyt olisi taas aika. Lopuksi palkitsin maltillisen shoppailuni lounaalla Picnicissä, paahtopaistipatonki, nam!



14:30 Kotona olin #hyvävaimo ja tiskasin ja otin pyykit pois narulta. Tiskaaminen oli vähän rasittavaa kun Spotify ei jostain syystä toiminut. Muuten tiskikoneettomuus ei ole ihan niin hirveää kuin voisi kuvitella. Entisessä asunnossamme oli tiskari ja olihan se ihana, mutta kahden hengen taloudessa ilmankin pärjää.


15:00 Päätöntä datailua ja opiskelun välttelyä.

16:15 Okei, pakko alkaa lukemaan vähän... Mulla on tentti vasta elokuussa, mutta siihen on tosi paljon pientä, vaikeaa pränttiä luettavana ja kesällä on aika paljon muutakin tekemistä, joten parempi aloittaa ajoissa. Otan tavoitteeksi lukea tänään 20 sivua. Eilen luin kolme sivua, eli tavoite on varsin kunnianhimoinen. Tämä tenttikirja, jota luen nyt, käsittelee implisiittistä sosiaalista kognitiota. Jee.

16:30 Miks tää menee näin hitaasti? 2 sivua...


17:00 Tulispa Mikko jo kotiin niin voisin lopettaa.. Etenen niin hitaasti että hävettää. Ja aloin lakkaamaan kynsiä.


17:30 Jee mieheni tuli kotiin ja sillä alkoi nyt kuuden viikon kesäloma! JEE! Kuusi viikkoa saa herätä aina toisen vierestä.

18:30 Mikko lähti lenkille, mutta opiskelun sijaan mä aloin siirtämään kuvia koneelta ulkoseen muistiin talteen. Mun VAIOlla tulee elokuussa täyteen kolme vuotta ja se tuntuu monille läppäreille olevan se ikä, jolloin ne vaan selittämättömästi posahtavat rikki. Kone toimii vielä hyvin, mutta parempi pistää nuo kaikki tuhannet kuvat talteen ennen kuin on liian myöhäistä.Vanhojen kuvien katselu on muutenkin parasta!

19:30 Käytiin kaupassa ostamassa Jaffa-keksejä ja pakastepizza puoliksi. Vaikka olikin oikeasti tiistai, niin meille oli perjantai, koska Mikon loma alkoi. Herkuttelu oli siis täysin sallittua.

20:30 Kilistettiin ihan aidolla shampanjalla Mikon loman kunniaksi! Ollaan saatu tuollainen pikkolopullo joskus syksyllä lahjaksi ja kortissa luki "kahdenkesken malja kuohuvaa". Onko vähän surullista, että ei olla vietetty kahdenkeskistä shampanjahetkeä ennen kuin vasta nyt? Oli vähän surullista, sillä shampanja oli mennyt vanhaksi! Höh. Ensimmäinen aidon shampanjan kokemus jäi hyvin lyhyeksi ja kitkeräksi. Mutta ei hätää, korvattiin kuplajuoma jääkaapista löytyneellä karpalolonkerolla. Uusi yritys, nam. Sitten pizzaa ja HIMYM:iä Netflixistä.



22:30 Sänkyyn, mä luin Mikolle ääneen Me kolme ja jengi - kirjaa. Oon saanut tuon kirjan vuonna 2005, mutta edelleenkin jaksan lukea sen aina muutaman vuoden välein. Muutenkin tykätään lukea Mikon kanssa yhdessä kirjoja. Oon esimerkiksi lukenut Mikolle ääneen kaikki Harry Potterit, kun ei se raukka ollut niitä lukenut ennen.

Tiesittekös, että S.E. Hinton oli 16v kirjoittaessaan tämän kirjan?
23:00 Pusipusi ja valot pois. Krooh pyyh.

2 kommenttia:

  1. Hurja flashbäkki tuo kirjan kansi! Me luettiin toi joskus yläasteella, mutta sisällöstä ei kyllä oo mitään muistikuvia. auskaa et joku muukin on kahlannu paksuja kirjoja ääneen, koska ite lukasin kans Potterit pikkusiskolle ääneen parin kesäloman aikana. Ne oli tosi ihanii hetkii, kun luku kerrallaan sivut eteni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääneen lukeminen on edelleen tosi kivaa, suosittelen!:) Mukavaa yhteistä tekemistä television tuijottelun sijaan:p

      Poista