tiistai 21. heinäkuuta 2015

Irlannin roadtrip: Omaleimainen Dublin


Meidän Irlannin reissu lähti liikkeelle Dublinista, jossa vietettiin kaksi yötä. Tässä vaiheessa ei ollut vielä autoa alla, ja hyvä niin. Dublinin keskustan kapeat kadut olisivat saattaneet tuntua väärällä puolella ajettaessa ylivoimaisilta. Ihan ilman vastoinkäymisiä ei kuitenkaan selvitty...

Finnairin siivet kuljettivat meidän Dubliniin illansuussa. Lentokoneessa sydämen tykytyksiä aiheutti omituinen ja hieman uhkaavasti käyttäytyvä mies ja vastoinkäymiset jatkuivat, kun pääsimme keskustaan hostellillemme. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä syömässä ja tutustua jo hieman kaupunkiin, mutta toisin kävi. Kaupunkikävely hämärtyvässä illassa vaihtui noin kolmen tunnin selvittelyyn siitä, että missä me tänään nukutaan. Vastassa oli tosiaan sellainen pikku ylläri ettei (etukäteen maksamaamme..) varausta löytynyt hostellin tiedoista. Asian selvittelyssä tosiaan meni hetki ja fiilikset olivat ajoittain aika maassa. Kaikki kuitenkin olivat superystävällisiä ja auttoivat selvittämään tilannetta, ja lopulta saimmekin sitten hostellihuoneen sijaan oman apartmentin maksamatta yhtään lisää, jes! Ystävällisen asiakaspalvelun ansiosta koko hommasta jäi hyvä maku suuhun. Iltakävely jäi tekemättä, mutta onneksi koko reissun ainoat vastoinkäymiset olivat tässä. Oltiin yhtä mieltä siitä, että parempi näin, kuin että jos auton kanssa olisi tullut jotain ongelmia kesken reissun. Ja muutenkin täytyy ihmetellä, että meidän reissut ovat kyllä aina sujuneet ilman mitään kommelluksia (okei, ehkä tämän keissin voi laskea kommellukseksi). Ei olla jouduttu tutustumaan paikalliseen terveydenhuoltoon ja taskuvarkailtakin on vältytty. Seuraava matka taitaa olla tuhoon tuomittu, nyt kun kirjoitin tämän tähän.

Minion-paitani sai ansaittua huomiota, kun joku toinen turisti kysyi ohjeita Dublinin linnalle. Neuvottuamme oikean suunnan, hän totesi puolisolleen "Gotta trust them, she has a Minion shirt!"




Dublin oli ihastuttava. Niin omanlaisensa ja erilainen kuin muut Euroopan pääkaupungin. Kadut olivat kapeita, rakennuksissa oli käytetty värejä, pubeja oli paljon ja kaikki oli suloisesti vähän rempallaan. Sää vaihteli kymmenen minuutin välein. Välillä hytisin kylmästä sateenvarjon alla ja myöhemmin otettiin hetki aurinkoa St. Patrick's Cathedralin edessä. Asukkaita Dublinissa on vähemmän kuin Helsingissä, mutta tuolloin kesäkuussa turistit olivat tainneet tuplata väkiluvun, sillä porukkaa kyllä riitti. Käytimme Dublinin päivämme kävelemällä aamusta iltaan koko keskustan alueen ympäri. Yhdessä päivässä ehti näkemään ihan mukavasti paikkoja, mutta ei tietenkään tarpeeksi. Jo muutaman korttelin käveltyämme oli aika selvää, että tänne on palattava.


Satoi




Paistoi
Itselleni paras kokemus Dublinista, ja yksi mieleenpainuneimmista koko matkalta, oli must-do pubivierailu. Ihanan perinteisen näköisiä pubeja on vieri vieressä ja valittiin summamutikassa omamme. Söimme lounaaksi perinteistä pubiruokaa ja nautimme reissun ensimmäisen Guinnessin ja Bulmersin. Paikka täyttyi nopeasti jälkeemme eikä syykään jäänyt epäselväksi: paikalla oli loistava livemuusikko. Ja kello oli siis 12 päivällä, arkipäivänä! Ja pubissa oli hyvät bileet käynnissä! Paikassa oli ihan loistava tunnelma, kun laulaja veti Bon Jovia ja Oasista ja paikalla oli porukkaa lapsiperheistä päiväkännejä vetäviin turisteihin sekä vanhempiin herroihin. Ihan loistavaa. Dubliniin täytyy joskus tulla ihan pubireissulle kaveriporukalla.


Guinnessin panimo + varastot jäivät ensi kertaan
Kuulemma tämän piikin pystytykseen kului neljä miljoonaa euroa. Excusemuaa?!
Parasta Dublinissa:
- Pubien tunnelma ja livemusiikki
- Kapeat kujat ja rosoinen ulkomuoto
- Grand Canal Dock
- Temple Barin ihmisiä vilisevä alue
- Trinity Collagen Harry Potter-vibat

Majoitussuositus:
Abbey Court Hostel & Apartments
- Perinteistä hostellimeininkiä, mutta myös omia asuntoja yksityisyyttä kaipaaville
- Pelipaikoilla ihan keskustassa joen vieressä
- Superystävällinen henkilökunta
- Ihan ok aamiainen (nojoo, muroja ja vaaleaa leipää hillon kanssa :D)
- Erikoisuutena riippumattohuone!
- Kaikenlaista ohjelmaa pubikierroksista kaupunkikävelyihin
- Meidän asunnossa ei toiminut wifi, tosin matkalla netittömyys tekee ihan hyvää

Matka jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti