Ei-niin-edustava matkakuva

Jonkin aikaa sitten matkablogeissa jaettiin niitä ei-niin-onnistuneita matkakuvia, joita jokaisella on varmasti kuva-albumit ja tiedostot pullollaan. Itsellä tuli heti mieleen eräs tietty kuva lentokoneesta, kun olimme lähdössä Lissaboniin joulukuussa 2012.

Lentomme lähti aikaisin aamulla ja heräsimme kolmen aikaan vanhempieni luota, jotka asuvat lähempänä lentokenttää. Olo oli vähän heikko, mutta oletin sen johtuvan syömisen puutteesta. Vanhempani olivat Lapissa vielä joululoman vietossa ja ei oltu muistettu ostaa aamupalaa. Otettiin taksi kentälle ja vähän jännitti, että tuleeko oksut jo auton takapenkillä. Onneksi matka oli lyhyt. TAP Portugalin lento lähti ykkös terminaalista ja ikinä ei ole lähtöselvitysjono madellut yhtä hitaasti. Nojailin matkalaukkuihimme ja väri alkoi paeta kasvoilta. Ennen viittä soitin äidilleni, että on paha olo. Ja totta kai äiti vastasi viideltä aamuyöllä Lapista 900 kilometrin päästä. Se lohdutti ja sanoi, että jos olo pahenee, niin jättäkää matka väliin. Never!

Päästiin läpi turvatarkastuksesta ja Mikko istutti mut kahvilan pöytään ja kävi hakemassa aamiaista. Onneksi Mikko oli tuonut mulle myös muovipussin, nimittäin sillä hetkellä kun sain appelsiinimehun eteeni, niin kaikki vähä, mitä mahassa oli ollut, tuli ylös. Hassua muuten, miten voisi ajatella julkisesti kahvilassa laattaamisen olevan noloa. Mutta silloin kun on niin huono olo, niin ei se edes ole.

Olo parani hieman ja pääsimme koneeseen asti. Lähdön aikana oksensin uudestaan (ainakaan en ehtinyt jännittää lentämistä). Onneksi oltiin kahdestaan penkkirivillä. Tuolloin oltiin oltu aika tasan kaksi vuotta yhdessä Mikon kanssa ja tajusin viimeistään, kuinka hyvän miehen olen valinnut. Siinä se piteli mun hiuksia ja nouti oksennuspusseja. :D

Mites sitten perillä Lissabonissa? No, eihän uudessa kaupungissa voi sairastaa! Eli oksentelu loppui siihen ja pientä ruokahaluttomuutta lukuunottamatta kaikki oireet olivat tiessään.