tiistai 27. toukokuuta 2014

Mitt hjärta blöder

Nyt se on sitten iskenyt. Tai iski oikeastaan jo viime sunnuntaina: kotiinlähtöahdistuspaniikki. Viime viikkoina olen ollut ihan hyvillä fiiliksillä lähdön suhteen ja jopa odottanut sitä. Kuitenkin nyt kun ensimmäiset kaverit ihan oikeasti tekevät lähtöä, on se alkanut tuntua itsellekin todellisemmalta. Tavallisina arkipäivinä, kun on keskittynyt lähinnä viimeisiin opintosuorituksiin, on tullut ikävöityä enemmän kotiin. Viime viikonloppu oli kuitenkin taas niin huikea, että sunnuntai aamuna aloin heti herättyäni itkemään lähtöahdistusta. Vain kymmenen kokonaista päivää jäljellä, käsittämätöntä.

Perjantai alkoi auringon ottamisella ja jatkui ihanalle kattoterassille, josta oli hyvät näkymät Göta älville. Oli kuuma pitkälle iltaan asti ja jatkoimme pubiin jos toiseenkin. Yöllä kiipesimme vielä mäelle katsomaan öistä Göteborgia. Lauantaina kannatimme Suomen voittoon ja illalla katsottiin vielä Champions Liigan finaalia. Jalkapalloa on kyllä niin tylsää katsoa ja meni vielä jatkoajalle... Ja jatkoaika ei edes katkennut ekasta maalista, niin kuin jääkiekon perusteella voisi olettaa! Hyi, sitä tiedossa kuukauden ajan kesällä, "jee". No ei.... Kyllä sitä hyvässä seurassa voi katsoa.

Opiskeluvaikeuksia kun näyttö heijasti vain omaa nassua. Ratkaisu: sulje kone ja silmät ja nauti auringosta.
Kolme kerrosta alempana sijaitsevalle jääkaapille käveleminen on joskus liian työlästä.
Näkymiä Henriksbergin kattoterassilta

Lauantaina Champions Liigan finaalin aikaan keskustan The Queen sporttibaari oli niin ääriään myöten täynnä, ettei sinne mahtunut enää sisään kesken pelin. Sunnuntain MM-finaalin aikaan tilanne olikin vähän toinen, meidän seitsemän hengen seurue oli lähes koko ajan pubin ainoat asiakkaat! Saatiin mekin ääntä aikaan oikeissa kohdissa, mutta kieltämättä tunnelma oli aika erilainen kuin vuonna 2011. Sydän ei tykyttänyt samalla tavalla, eikä häviö kirpaissut yhtä pahasti, mitä se Suomessa olisi. Jos voitto olisi tullut, niin tuskin sekään olisi yhtä makealta täällä maistunut. Tappiosta huolimatta ilta ei todellakaan ollut turha, sillä saatiin ilmaista pizzaa. Pubin omistaja vinkkasi, että kulman takana vietetään "ekologisen pizzerian" avajaisia ja sieltä saa hakea ilmaiseksi pizzan mukaan. Pubin omistaja kehotti hakemaan pizzat ja tulemaan takaisin pubiin syömään ja katsomaan peliä. Aikamoista vieraanvaraisuutta, Suomessa ei noin vain tuoda omia eväitä yhtään mihinkään. Ehkä sillä kävi meitä sääliksi, kun Suomi oli siinä vaiheessa jo häviöllä.

Maanantaina oli ruotsin kurssin tentti ja eiköhän se läpi mennyt. Oma ruotsin kielen kehitykseni on tosin junnaillut viime viikkoina paikoillaan, kun koulu on ollut pääasiassa englanniksi. Puhumistilanteet ovat rajoittuneet lähinnä kahviloihin, kauppoihin ja kerran kävin onnistuneesti pankissa. Vähän kateellisena kuuntelin pubissa, kun kaverini puhui sujuvasti ruotsalaisten kanssa ja itse en oikein meinannut pysyä perässä. Okei, tuo kaveri on ollut täällä syksystä asti ja opiskellut vain ruotsiksi, joten ehkä se on ihan ymmärrettävää. Jos olisin itsekin jatkanut opiskelua ruotsiksi, olisi varmaan kielitaitokin kehittynyt vielä enemmän. Toisaalta olen kuitenkin iloinen tuosta kurssista, mikä on englanniksi. Itse kurssi on tosi hyvä, olen tutustunut siellä mukaviin ihmisiin ympäri maailman ja saanut nauttia viimeisistä Göteborgin viikoista ilman sen kummempaa stressiä. Täytyy Suomessa ottaa tavaksi vaikka lukea ruotsiksi kirjoja niin vähän pysyy kielitaito yllä.

West Pride viikko jatkuu

Ruuhkaa MM-finaalin kisakatsomossa.
Opinnot ovat viimeistä lyhyttä raporttia lukuunottamatta pulkassa. Jos saisin sen tehtyä huomenna, niin olisi kokonaiset yhdeksän päivää aikaa ihan vain nauttia tästä kaupungista ja kokemuksesta. Okei Suomessa odottaa yksi tentti, johon pitäisi kanssa lukea, mutta ehtiihän sitä.. Jotenkin nyt kun on lähdössä, niin kaikki näyttää kauniimmalta ja kaikki asiat tuntuvat kivemmilta. Välillä miettii, että teenköhän tämän asian nyt viimeistä kertaa. Näänkö jonkun ihmisen nyt tajuamattani viimeistä kertaa? Lähikaupassa käyminen ja tuttujen katujen tallaaminen tuntuu erityiseltä, koska kohta ei enää saa. Takaisin paluu on ehdottomasti vaihdon vaikein asia. No, tietääpähän ainakin, että kivaa on ollut.

Nyt täytyy lopettaa ruikutus ja ajatella positiivisesti: vielä kymmenen kokonaista päivää tätä ihanaa kaupunkia ja ihania ihmisiä! Ja onneksi tänne naapuriin pääsee helposti takaisinkin, ehkä jo syksyllä. 

4 kommenttia:

  1. Tiedän kyllä just mistä puhut. Viime viikkoina sitä alkoi innolla odottamaan kotiinpaluuta, mutta sitten toisaalta ihan lopuksi se ajatus tuntuikin ahdistavalta, sillä ei olisi halunnut jättää ihanaa kaupunkia taakseen.. Lähtö on kyllä raskas, mutta meillä ainakin sen ajomatkan ja laivan aikana mieli alkoi hiljalleen hyväksyä lähdön ja kotiin oli ihana tulla :) Edelleen on kyllä ikävä tosin tietyissä määrin sinne Ruotsiin ja haaveissa onkin se kesäinen reissu sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän tää lähteminen oo lähes kaikille kova paikka. Mua jo jännittää se paluupäivä, kun yksin meen ja varmaan itken lohduttomasti lentokenttäbussissa, lentokentällä ja lentokoneessa. :D Mutta eiköhän se sitten viimeistään Hki-Vantaalla iloksi muutu. :)

      Poista
    2. Kyllä mä uskon, että se fiilis siitä kohentuu jo lentokentällä, kun tajuaa, että on menossa kotiin! :) Mutta lentokenttäbussi ja itse lähteminen on kyllä ikävää, hyvästeleminen on aina haikeeta. Onneksi sinne pääsee kuitenkin vielä takaisin, vaikka eihän se sama juttu enää ikinä ole.

      Poista
    3. Jep, oon kyl tyytyväinen että tulin kevääksi vaihtoon, helpompi lähteä kun suomessakin kesä aluillaan ja kaikkea kivaa tiedossa. Vähän eri juttu olis ollu lähtee joulu/tammikuussa :D

      Poista