Yläasteella ruotsin opiskelu oli vähän
nihkeää. Sain ihan ok arvosanoja (6-8), mutta joku asenneongelma siihen kieleen
oli. Mistähän sekin tulee? Ei mikään muu kieli herätä samanlaista vastustusta
kuin ruotsi. :D Tunnustaako muutkin kärsineensä samasta ongelmasta? Johtuuko se siitä, että
on pakko? Kukaan ei kuitenkaan puhu pakkoenglannista. No, joka tapauksessa, suhteeni
ruotsiin ei alkanut kovin lupaavasti. Lukion ensimmäisenä vuotena kolmen ensimmäisen kurssin arvosanat olivat 7, 5 ja 7. Inte så bra!
Lukion ekan vuoden jälkeen, eli kesällä
2008, lähdinkin sitten kolmeksi viikoksi kielikurssille Gotlantiin. Opettajat
yhtä lukuun ottamatta olivat suomalaisia ja ryhmämme koostui vain
suomalaisista, joten mikään huippupuhuja minusta ei tuolla matkalla tullut.
Ensimmäistä kertaa kuitenkin tuntui, että hiffasin sen kielen idean! Kun
sitten syksyllä koulu taas alkoi, niin nappasin seuraavasta kurssista ysin! Opettaja
tuli kysymään palautuksen jälkeen hienovaraisesti, että miten moinen on
mahdollista. :D Kirjoituksissa keskipitkästä ruotsista tuli eximia, jag var
stolt över mig!
Uusi sanakirja, ton kun käy läpi ennen lähtöä...
Hirveästi ei ruotsia ole tullut käytettyä,
mitä nyt satunnaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Yliopiston pakollisen kurssin
kävin vuosi sitten, se meni ihan mukavasti. Perusteet, kielen rakenteet ja
kielioppi on hallussa ihan hyvin. Sanastoa pitäisi treenailla. Ymmärrän lukemaani hyvin ja kirjoittaminenkin
sujuu ihan ok (hitaasti ja sanakirjan kanssa..:D), mutta suurin ongelma tulee
olemaan puhumisessa ja kuullun ymmärtämisessä. Suomenruotsalaista ruotsin
opettajaa ymmärsi kyllä helposti yliopistolla, hän kun puhui hitaasti ja
selkeästi. Eri juttu heti kun olen yrittänyt katsoa esimerkiksi FST:tä ilman
tekstejä tai salakuunnellut ratikassa ruotsia puhuvia! Ahdistus!
Arkielämä ja sosiaaliset tilanteet Ruotsissa eivät
jännitä hirveästi, koska aina voi auttaa englannilla. Uskon myös, että
paikalliset ovat vain otettuja, kun yritän sönkätä muumipeikko-ruotsia. Itse
ainakin olisin. Eniten jännittää ne kurssit, niistä kun olisi pakko päästä
läpi! Ja kuulemma Göteborgin yliopistossa ei ole samanlaisia kalvosulkeisia
kuin meillä, vaan kurssit ovat enemmän seminaarityyppisiä. Hieno juttu
periaatteessa, mutta jos ei ymmärrä, mistä puhutaan, niin ei voi edes
kirjoittaa muistiinpanoja powerpointeista. :D Ryhmätöiden tekeminen on myös varmaan oma
haasteensa ja erityisesti niiden esittäminen. Enpä olisi uskonut, että vielä
tässä iässä saa kokea jännitystä/pelkoa/ahdistusta siitä, että joutuu puhumaan
luokan eteen. :D
Kun sain keväällä tietää, että minut on
hyväksytty Helsingin yliopiston puolesta vaihto-opiskelijaksi, niin minulla oli
suuret suunnitelmat ruotsin harjoittelemisen suhteen. Silloin oli kymmenen
kuukautta aikaa, no worries, siinähän ehtisi opiskella vaikka uuden kielen!
Nooh… Mun piti lukea ruotsinkielisiä blogeja, mutta kun suomenkieliset. Piti
lukea uutisia ruotsiksi, mutta kun suomeksi. Piti katsoa FST:tä, mutta kun ei
sieltä tule mitään! Sitä paitsi ahdistuin, kun en ymmärtänyt mitään. Piti mennä
kielikeskuksen kurssille, mutta olin hönö ja missasin ilmoittautumiset. Piti
kirjoittaa päiväkirjaa ruotsiksi, mutta sekin on jäänyt. Oj då!
Jotenkin luotan vaan siihen, että kun on
pakko, niin on pakko. Kyllä se sieltä jostain tulee. Ensimmäiset viikot ovat
varmasti vaikeita, mutta niin kuuluukin. Luultavasti kaksi viikkoa ennen lähtöä
aloitan paniikissa ruotsintreenit. No, kävin sentään muutama päivä sitten ostamassa
jättimäisen sanakirjan. Selaan sitä sitten luennolla tuskanhiki valuen ja
anelen opettajalta: ”Hitaammin! Miten se kirjoitetaan? Millä kirjaimella se
alkaa?!”. Niin… Lisäksi ostin (okei, Mikko osti) ruotsinkielisen romaanin:
Välkömmen ut på andra sidan AnnaMaria Janssonilta. Valitsin kirjan sillä
perusteella, että takakannessa luki ”Lätt att läsa!”. Saa nähdä!
Jos on vinkkejä vieraalla kielellä toimimiseen, niin tsemppiä kaivataan!
Jos on vinkkejä vieraalla kielellä toimimiseen, niin tsemppiä kaivataan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti