Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kap Verde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kap Verde. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Matkakertomus: Kap Verde

Saavuin Kap Verdelle talvikengät jalassa

Kenelle:
Vietimme Kap Verdellä yhdeksän päivän rantaloman tammikuussa 2012. Ykkösenä Salin saaresta on jääneet mieleen upeat rannat. Paikka sopii rauhallista lomaa kaipaaville, meininki Kap Verdellä oli ainakin tuolloin melko letkeä ja rauhallinen. Tanssibaareja emme esimerkiksi nähneet ollenkaan ja muutenkin yöelämä vaikutti hiljaiselta. Itse lähtisin Kap Verdelle uudestaan joko Mikon kanssa tai sitten esimerkiksi maman kanssa viettämään äiti-tytäraikaa (vink vink äiti!). Lapsien kanssa matkustaessa kannattaa panostaa hotelliin, jossa on mukavan kokoinen allasalue, koska muita huvituksia ei niin paljoa ole. Meidän hotellin allasalueella ei paljon tullut aikaa vietettyä, ei näytä kauhean kutsuvalta, vai mitä?


Majoitus: Meidän kahden tähden hotelli sijaitsi noin vartin kävelymatkan päässä "keskustasta". Valitettavasti en muista hotellin nimeä enkä sitä pikaisella googlettelullakaan löytänyt. Harmi, sillä sen verran voisin varoittaa, ettei ollut kovin tasokas lukaali. Meille parikymppisille opiskelijoille tuo kelpasi oikein mainiosti, mutta esimerkiksi matkalla mukana olleet Mikon vanhemmat olivat kiitollisia, kun olivat varanneet mukavemman hotellin.

Hotellimme oli siis hyvin vaatimaton, mutta eipä se huone ole niin tärkeä ulkomailla - yleensä aika tulee kuitenkin vietettyä ulkona. Altaalle ei pahemmin aurinko paistanut, mutta mitäpä tuosta, kun upeat rannat olivat pienen kävelymatkan päässä. Meidän huoneessa oli myös "maaterassi". Ainoa vaan, että terassin ympärillä oli korkeat muurit, joten sieltä näkyi vain kaistale sinistä taivasta... Vaikutti enemmän bunkkerilta kuin terassilta. Samoin hämmennystä aiheutti se, että vessan ja muun huoneen erottava seinä ei "ylettänyt" kattoon asti. Katonrajaan oli jätetty melkein puolenmetrin aukko! No, onneksi oltiin tuossa vaiheessa seurusteltu "jo" vuosi, muuten olisi saattanut tuo yksityisyyden puutos järkyttää! :D Samoin vessan lattianrajasta meni kaksi "ilmastointiputkea" eli suoraa aukkoa hotellin käytävälle.

Hotelli kannattaa siis miettiä omien odotusten ja toiveiden mukaan. Viime matkoilla ollaan kermaperseilty melko mukavissa hotelleissa, vaikka kyllä huonommissakin pärjää oikein hyvin.



Sää: Meillä kävi säiden suhteen vähän huono tuuri tuolla matkalla. Oltiin siis reissussa tammikuun puolessavälissä. Ensimmäisinä kahtena päivänä oli vielä tosi lämmin ja onnistuin tietenkin polttamaan itseni. Vesi tuntui kylmältä ja tuuli jonkin verran, mutta se vain viilensi mukavasti. Harmi vain, että loppuviikon säät eivät olleetkaan niin lämpimät ja tuuli tuntui oikeasti kylmältä! Rannalla maatessa piti välillä vetää pyyhettä peitoksi ja anopin piti käydä ostamassa farkut kylmiksi illoiksi. No, onneksi ei sentään satanut.

Rantalomilla pääaktiviteetti on monesti auringossa löhöily ja uiminen, joten vähän harmitti nuo kohdalle osuneet säät. Itse uskaltauduin uimaan vain kerran. Meillä oli suunnitelmissa vuokrata vesiskootteri, mutta kova ja kylmä tuuli vesitti sen suunnitelman. Mutta sen perusteella, mitä olen Kap Verdestä lukenut, niin meillä kävi vain huono tuuri. Pilvisiä päiviä ei pitäisi juuri olla ja lämpötilanvaihtelut ovat melko pieniä ympäri vuoden. Ja kyllä mekin siellä rannalla oltiin joka päivä, eli ei siellä varsinaisesti kylmä ollut.



Aktiviteetit: Rannalla löhöilyn lisäksi Kap Verdellä voi harrastaa monenlaista vesiurheilua. Vesiskoottereita, vesihiihtoa, kite surffingia jne. Itseäni on jäänyt jälkikäteen harmittamaan, ettei lähdetty saarihyppelemään. Kap Verde koostuu yli kymmenestä saaresta, joten olisi ollut kiva nähdä muitakin kuin tuo Salin saari. Itselleni parhaiten mieleen jäänyt "aktiviteetti" oli parin tunnin rantakävely. Käveltiin Mikon kanssa loppumatonta rantaviivaa pitkin saaren kärkeen asti. Ainiin ja käytiinhän me yksi aamu pienellä lenkilläkin rannalla! Sellaista ihmettä ei ole lomamatkalla tapahtunut ennen eikä jälkeen.



Ostokset: Ostosmahdollisuudet ovat hyvin rajatut, eikä kyseessä ole mikään shoppailijan paratiisi. Ostimme koko matkalta vain kaksi koriste-esinettä: puisen kirahvin ja hiekasta tehdyn kilpikonnataulun. Käsintehdyt koriste-esineet olivat tosi hienoja ja niitä olisi tehnyt mieli ostaa jokaiselta myyjältä. Vaatteita myytiin myös pienissä kojuissa, tosin sovituskoppeja löytyi vain harvasta. Kaupungilla oli jonkin verran kaupustelijoita ja välillä tyrkyttäminen vähän ahdistikin. Suomalainen haluaisi monesti ensin katsella rauhassa ja lähdimmekin monesti nopeasti karkuun innokkaiden myyjien kynsistä.

Aamulenkin jälkeen

Uutta matkaa Kap Verdelle ei olla suunniteltu, mutta se johtuu lähinnä siitä, että maailmassa on niin monia muitakin mielenkiintoisia saaria nähtävänä. Suosittelen!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kohdevinkki: Kap Verde


Jos (tai siis kun) kaipaa aurinkolomaa tähän lopputalvelle / alkukeväälle, niin kannattaa harkita Kap Verdeä. Kap Verde on itsenäinen saarivaltio länsi Afrikassa ja sitä mainostetaan turisteille yhtenä Afrikan vakaimpana valtiona. Lisäksi se tunnetaan letkeästä meiningistä ja päättymättömistä rannoista. Kap Verdellä on hienoimmat rannat, mitä itse olen ehtinyt maailmalla näkemään! Tuolloin rannoilla oli myös tosi hyvin tilaa ja turisteja maltillisesti.

Kap Verdeen kuuluu useita saaria, joista me vietimme yhdeksän päivän loman Salin saarella tammikuussa 2012. Varattiin reissu Finnmatkojen kautta ja reilun viikon matka vaatimattomassa hotellissa kustansi noin 800 euroa per peppu. Lomalennolla oli välilasku Teneriffalla, jonka aikana ei poistuttu koneesta. Lennot kestivät noin yhdeksän tuntia.





Ihan kivan väristä toi vesi. Tosin ei ollut lämmintä! Lisää Kap Verden vinkkejä vielä tulossa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Matkamuisteluja ja Nasun TravelAwards!

Jos matkakuume iskee ja seuraavaan reissuun on vielä aikaa (itselläni vielä 9 päivää lähtöön), voi kuumetta yrittää hillitä muistelemalla edellisiä matkoja ja katselemalla reissukuvia. Tosin tuloksena on luultavimmin matkakuumeen yltyminen ja kuumemittarin poksahtaminen, mutta ei se mitään! Itse olen ainakin todennut, että oma matkakuumeeni on kroonista sorttia, eikä siihen ole vielä löytynyt parannuskeinoa. Uuden matkan varaaminen sekä matkalla oleminen helpottavat oireita (matkailusivustojen selailu, maailmankartan tuijottelu) vain hetkeksi. Menomatkalla uuteen kohteeseen luen Finnairin Blue Wings-lehteä, jonka viimeisillä sivuilla on maailmankartta ja suunnittelen jo seuraavaa matkaa. Ollaan naureskeltu Mikon kanssa, että me ei voida erota, kun aina on tiedossa joku ihana reissu puolenvuoden päähän. 

Listaan ensin kolme matkakohdetta, jonne haluan ehdottomasti palata vielä uudestaan. Täytyy tosin sanoa, että joka ikinen matka tähän mennessä on ollut onnistunut ja kaikki maat käymisen arvoisia! Tässä kuitenkin kolme paikkaa, johon haluan matkustaa vielä edes kerran. Samaan sarjaan kuuluvat kyllä myös esimerkiksi Rooma, Pariisi ja varmasti myös Australia. Lisäksi jaan Nasun TravelAwardseissa palkinnot muutamille kohteille esimerkiksi kategorioissa Parhaat bileet ja Romantiikkaa!

LONTOO

River Thames
Tänne oli luonnollisesti pakko päästä!
The Piccadilly Circus
Tower Bridge
Olen vieraillut Lontoossa kolmesti ja kaupunki on yksi ehdottomista lemppareistani. Käytiin kaupungissa päiväretkellä, kun olin kielikurssilla Englannin Bournemouthissa 2006, toisen kerran pääsin Lontooseen 2008 lukion kurssin yhteydessä. Muistan, kun seisoimme Oxford Circuksessa ja ihmettelimme ihmisvilinää ja fiilis oli mahtava. Viimeksi olin Lontoossa syksyllä 2012 äidin kanssa. Ihastuin kaupunkiin vain enemmän ja erityisesti rakastuin musikaaleihin! Käytiin katsomassa Leijonakuningas ja We Will Rock You (Queen-musikaali), molemmat olivat niin upeita! Suosittelen ehdottomasti. Mikko ei ole vielä Lontoossa käynyt ja haluan joskus hänet sinne viedä. Lupaan tarjota musikaali-illan ;)

SHANGHAI

Kuinkas söpö?

Uskalsin!

Kävin vanhempieni kanssa Kiinassa keväällä 2009. Vierailimme Pekingissä, Shanghaissa sekä Guilinissa. Peking oli hieno sekin ja totta kai Kiinan muurilla oli kiva käydä, mutta erityisesti Shanghai teki vaikutuksen. Muistan jokiristeilyn, jolla kävimme auringon laskettua: valaistut pilvenpiirtäjät olivat upeita ja niin mielikuvituksellisia. Ja kiinalainen ruoka Kiinassa on muuten tsiljoonasti parempaa kuin Suomessa (vaikka on se Suomessakin hyvää!). Pekingin ja Shanghain jälkeen oli myös hienoa vierailla Kiinan maaseudulla, se kontrasti kaupunkeihin oli nimittäin aika valtava.

KUUBA

Olin 14-vuotias, kun olimme vanhempieni ja ystäväni kanssa Kuubassa pari viikkoa. Ajoimme ympäri maata, vierailimme ainakin Havannassa, Santa Clarassa ja Trinidadissa. Näimme paljon ja osallistuimme muun muassa paikallisten katujuhliin. Me teinitytöt olisimme tietenkin mieluummin maanneet rannalla kuin kierrelleet kaupunkeja, mutta onneksi meillä ei ollut päätösvaltaa. :D Väkisinkin toivoo, että olisin ollut vähän vanhempi tuolla reissulla, olisi varmaan osannut arvostaa matkaa eri tavalla. Uudestaan siis!

EKSOOTTISIMMAT PAIKAT:

Kap Verde
En ole vielä ehtinyt kovin eksoottisiin paikkoihin, joten voiton tässä kategoriassa taitaa viedä Kuuba. Samoin Kap Verde oli aika erilainen paikka, vaikka pakettimatkalla oltiinkin :D Siellä rannoilla oli oikeasti tilaa! Kuubaa, Kiinaa ja Kap Verdeä (ja pian Australiaa!) lukuun ottamatta kaikki matkani ovat kohdistuneet Euroopan suuriin kaupunkeihin, joten tulevaisuudessa sitten enemmän eksotiikkaa! Totta kai sitä voi löytää mistä maasta tahansa, mutta nyt ei ainakaan tule mieleen mitään erityisiä tilanteita. Tosin Kiinassa jouduin syömään maistamaan muun muassa ankan kieltä sekä merimakkaraa (?) ja siinä oli mulle vähän liikaakin eksotiikkaa. Luin jostain blogista matkakertomuksen Etelämantereen vierailusta, se voisi olla aikamoinen!

PARHAAT BILEET: 

Älä äiti kauhistele, ei me enää tollasia.. ei ole yhden illan aikaansaannos sentään!

Tärähtänyttä menoa Kosilla 14 päivää
WhoopWhoop! Olimme pari viikkoa ennen 18-vuotis synttäreitämme ystäväni kanssa Malagassa ja viikkoon mahtui useampi baarivierailu. Siinä vaiheessa ei hirveästi ollut kokemusta baareista, joten olihan se siistiä! Joka ilta oli erilaisia teemabileitä (chocolate party, kuinka mahtava idea?) ja esityksiä, esimerkiksi käärme-, draq- ja stripshowt. Voin sanoa, että sitten kun vihdoin täytettiin 18, niin kotimaan klubit tuntuivat vähän tylsiltä jonkin aikaa. :D
Parhaiden bileiden kruunun vie kuitenkin Kreikan Kos. Huh. Hengästyttää kun ajattelenkin sitä kaksiviikkoista, joka siellä vietettiin toisen ystäväni kanssa. Matka oli ylioppilaslahjamme ja ikimuistoinen lahja siitä tulikin! Eipä voi muuta sanoa kuin että nuorena sitä jaksoi. Enää ei jaksettaisi. Meillä oli matkalla sääntö, että mitään otettuja kuvia ei saa poistaa. Tuloksena oli 1000 kappaletta mitä oudompia otoksia.. kannattaa kokeilla!

ROMANTIIKKAA:

Rakkauslukon asentamista Berliinissä
Berlin zoo, 2011
Nessebar, Bulgaria

Nessebar

Söpöillä voi joka kaupungissa, se on varma! Berliinin matkasta on erityisen lämpimät muistot, koska se oli ensimmäinen yhteinen matkamme. Jätettiin sinne jopa rakkauslukko! Awws iiks saitteko siiirappiyliannostuksen? Pariisissa ja Roomassa olen ollut vain vanhempien kanssa, joten noihin on kyllä pakko vielä päästä pussailemaan! Bulgarian Nessebar oli myös ihana paikka. Rantalomalla pääsee rentoutumaan ihan täysillä ja iltaisin käveltiin aina Nessebarin vanhaan kaupunkiin.

BUDJETTI:

Varsova 2012
Pienelläkin budjetilla voi päästä hienoihin paikkoihin! Riika, Vilna ja Varsova sijaitsevat kaikki melko lähellä ja ovat hintatasoltaan suhteellisen halpoja. Erityisesti Varsova kesällä 2012 teki vaikutuksen kaupunkina! Saatiin sinne lennot ja majoitus 5 (!!) tähden hotelliin neljäksi yöksi 260e/hlö. Ei huono!

BONUS, LÄKÄHTYMINEN:


Lääääääääh!
Vltava
Kaarlen silta
Olen hikoillut monessa paikassa: Maltalla, Bulgariassa, Kroatiassa, Kreikassa jne. Mutta ette kyllä arvaa mikä vie voiton tässä sarjassa: Praha. Olimme 2013 heinäkuun alussa viikon Bulgariassa ja kuuma oli sielläkin, mutta heinäkuun loppu Prahassa oli aika tuskainen. Praha oli ihana kaupunki, mutta älkää menkö sinne keskikesällä. :D Rantakohteissa on sentään se meri siinä vieressä ja tuulee edes vähän, mutta tuolla sisämaassa kaupunkilomalla ei hirveän montaa tuntia jaksanut kaupunkiin tutustua. Korkeimmillaan taisi olla 37 astetta, mutta pahinta oli se, ettei kuumuus helpottanut hetkeksikään. Säätiedotuksen mukaan hellerajat olivat rikki aamuyhdeksästä jonnekin kello kahteen asti yöllä. Aamut ja illat olivat aivan yhtä tukalia kuin päivät. Onneksi oli ilmastointi! Pelastauduttiin yhtenä päivänä paikalliselle Stadikalle, missä vesikin oli niin lämmintä, ettei se paljoa viilentänyt. Teki vain mieli pitää päätä veden alla, että vähän viilentyisi. :D

Kylläpä tulee muuten hyvä mieli reissujen muistelusta – kokeilkaa tekin!